tiistai 28. helmikuuta 2017

Suomenlinnan Panimo -tasting Captain Corvuksessa 15.2.2017

Captain Corvuksen tastingissa (15 €) aiheena olivat tällä kertaa Suomenlinnan panimon oluet. Tarjolla oli sekä perusvalikoiman oluita että pari kausiolutta. Suomenlinnan Panimo on perustettu 1995 ja se toimii nimensä mukaisesti Suomenlinnassa. Panimon oluiden nimet liittyvät jollain lailla Suomenlinnaan tai sen historiaan. Esimerkiksi Zander Stout on saanut nimensä bastioni Zanderista, jonka laella liehuu Suomen lippu kesäisin 12.5.-29.9.
Vasemmalta oikealle: Piper Wit (4,7 %), Höpken Pils (4,2 %) ja Foil Hat B Weisse (4,9 %)



Ensimmäinen olut Piper Wit oli belgityylinen vehnäolut. Tuoksussa oli korianteria, appelsiinia ja vehnää. Maku oli mansikkainen, vehnäleipäinen ja kevyen sitruksinen. Jälkimaussa oli hieman pippuria. Tämä lienee parhaimmillaan kuumana kesäpäivänä, mutta maistui myös näin talvella. Perusvalikoiman oluista tämä oli suosikkini.

Toinen olut Höpken Pils edusti tsekkiläistä Pilsner-tyyliä (jolla ei ole mitään tekemistä suomalaisen pilsnerin kanssa). Tuoksussa oli ruohoa, maltaisuutta ja aavistus pähkinää. Maku oli kohtuullisen katkera ja maltainen. Oivallinen maitokauppavahvuinen Pils.

Seuraava olut Foil Hat B Weisse jakoi mielipiteitä. Kyseessä oli Berliner Weißen tapaan valmistettu hapan vehnäolut. Berliner Weißeksi olutta ei kuitenkaan saa kutsua, koska kyseessä EU:n suojaama maantieteellinen nimitys. Tuoksu sekä maku olivat happamia ja jonkin verran herukkaisia. Itse en ole mikään hapanoluiden ystävä, mutta niistä pitävät kehuivat hyväksi.

Vasemmalta oikealle: Coyet Ale (4,5 %), Hoppe IPA (6,0 %) ja Zander Stout (8,0 %)



Neljäs olut oli Coyet Ale. Tuoksussa oli maltaisuutta, karamellisuutta ja hedelmäisyyttä. Maku myötäili tuoksua ja oli keskikatkera. Laadukas, mutta ei kovin mieleenpainuva ale.

Viidentenä oli vuorossa Hoppe IPA. Tuoksussa oli karamellisuutta, maltaisuutta ja pieni häivähdys havua. Maku oli greippinen, hieman karamellinen ja kohtuullisen katkera, mukavasti erilainen verrattuna valtavirran IPA-oluisiin.

Viimeinen olut oli kausiolut Zander Stout. Moniulotteisessa tuoksussa oli tummaa suklaata, kahvia, ja taatelia. Maku oli kahvinen, suklainen, taatelinen ja vähän lakritsainen. Jälkimaussa oli vähän greippiä. Tämä oli tastingin paras olut, joka sai Helsingin Sanomienkin arvostelussa täydet viisi tähteä.

lauantai 25. helmikuuta 2017

Ravintola Basen viiniklubi 14.2.2017: ystävänpäivä

Ravintola Basen viiniklubi kokoontui ystävänpäivän kunniaksi poikkeuksellisesti ravintola Albergassa illallisen ja teatteriesityksen merkeissä. Illan viinit esitteli Uniq Drinksin Susanne Sundberg ja sen jälkeen Miia Nuutila ja Sanna Saarijärvi esittivät musiikillisen Hyvässä nousussa -komedian.



Legras Blanc De Blancs Grand Cru Champagne Brut
(AC Champagne, Ranska; 100 % Chardonnay; 44,98 € / Uniq Drinks)
Ilta alkoi Legras'n Blanc de Blancs -samppanjalla, jonka yhdysvaltalainen talouslehti Forbes valitsi viime vuonna parhaaksi pientilasamppanjaksi. Samppanja oli meille jo entuudestaan tuttu Classic Pizzasta ja Hangon makaronitehtaasta - pitää myöntää, että muutaman kerran olemme poikenneet syömässä ihan vain samppanjan takia. Onhan se aina yhtä hyvää; kepeää, tyylikästä, aavistuksen paahteista, raikasta ja sitruksista.




Samppanjan kanssa tarjoiltiin alkuruoaksi languedocinkeittoa (tomaattista kasviskeittoa, jossa oli höysteenä pekonia). Se oli oikein maukasta - eihän pekonin kanssa voi koskaan mennä pieleen. Pääruokana oli murea ankkaconfit punakaalin, röstin ja tumman viikunakastikkeen kanssa. Confitin seurana tarjoiltiin kaksi erilaista viiniä vertailun vuoksi:

Villa Maria Private Bin Pinot Noir
(Uusi-Seelanti; 100 % Pinot Noir)
Ensimmäinen pääruokaviini oli Uuden-Seelannin eniten palkintoja saaneen viinitalon Villa Marian Private Bin Pinot Noir, joka olikin hyvin tyylipuhdas lajikkeensa edustaja: puolukkaa, kirsikkaa, mukavasti hapokkuutta. Viiniä on kypsytetty 10 kk tammessa, mikä toi sen makuun myös hieman vaniljaa. Varsin tasapainoinen viini kaiken kaikkiaan.

Beronia Reserva 2012
(DO Rioja, Espanja; 94 % Tempranillo, 2 % Mazuelo, 4 % Graciano; 17,51 € / Uniq Drinks)
Toisen pääruokaviinin kanssa päästiin toisenlaiseen maailmaan Gracianolla ja Mazuelolla tuunatun reserva-Tempranillon pariin. Tämän viinin eri vuosikerrat ovat keränneet palkintoja: se on ollut mm. vuoden paras espanjalainen, vuoden paras riojalainen ja vuoden paras reserva-viini. Viinin tuoksussa oli karhunvatukkaa ja jotain mystistä, jolle yksikään seurueestamme ei keksinyt nimeä, mutta ehdotuksia tuli kemikaaleista kieloon ja laventelista saippuaan. Maku oli suuntäyteinen ja pehmeä, kypsän marjainen, luumuinen, keskitanniininen ja vaniljainen.

Pullojen kuvat: Legras ja Beronia Reserva - Uniq Drinks/Heinon tukku, Villa Maria Private Bin Pinot Noir - Villa Maria ja Heggies Botrytis Riesling - Heggies Vineyards





..
Marjut on edelleen hieman Tempranillo-rajoitteinen, mutta pitää myöntää, että täyteläinen ja muheva Beronia Reserva oli rasvaiselle ankkaconfitille sopivampi kumppani, kevyt ja hapokas Villa Maria Private Bin Pinot Noir maistui paremmin sellaisenaan. Samalla muistelimme myös viiniklubin 10-vuotisjuhlissa tarjottua ankkaconfitia, joka yhdistettiin silloin onnistuneesti Medocin alueen punaviiniin.

Heggies Vineyard Botrytis Riesling
(Australia; 100 % Riesling)
Jälkiruokamme mustikkaparfait yhdistettiin jalohomeisista rypäleistä tehtyyn makeaan Rieslingiin, joka oli ehkä hieman yllättäen Australiasta - vaikka Australiassa tehdään loistavia jälkiruokaviinejä, Riesling saa kuitenkin ajattelemaan ensin Saksaa. Rypäleelle tyypillisesti tuoksussa oli petroolia, persikkaa ja sitrusta. Maku yllätti myös: viinissä on sokeria 190 g/l, mutta sitä ei huomannut laisinkaan, sillä sitruunamarmeladinen hapokkuus tasapainotti sokerin määrää hyvin. Maku oli persikkainen ja hunajainen, ennemminkin hedelmäinen kuin äkkimakea. Seurueemme arvosti.

torstai 23. helmikuuta 2017

Uisge 2017

Tänä vuonna Jussi kävi ensimmäisen kertaa Uisge-viskifestivaaleilla. Kyseinen festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran 2011, jolloin paikkana oli ravintola Gallows Bird Espoossa. Sen jälkeen Uisgen tapahtumapaikka on ollut Vanha ylioppilastalo.

***

Tapahtumasta oli hankala saada etukäteen tarkempaa tietoa, sillä Suomen alkoholilainsäädäntö kieltää mainostamisen, koska viski. Asianharrastajien blogeista löytyi kuitenkin tarpeelliset tiedot ajankohdasta ja tastingeista. Maksaminen paikan päällä tapahtui Seamchip-kortilla, johon ladattiin etukäteen rahaa. Mikäli kortille jäi käyttämätöntä saldoa, sen sai lunastaa käteisenä lähtiessään.

Viskejä oli tarjolla Skotlannista, Irlannista, Yhdysvalloista, Suomesta, Ruotsista, Japanista, Australiasta, Englannista, Intiasta ja Taiwanista. Suomalaiset tuottajat olivat hyvin edustettuina. Teerenpelin lisäksi paikalla olivat ainakin Helsinki Distilling Company, Valamon luostarin tislaamo ja Kyrö Distillery. Tapahtumassa voi maistaa myös rommeja, konjakkeja, ginejä ja liköörejä, mutta keskityin itse asiaan eli viskiin.


Tastingeista valitsin Lost Distillery Companyn viskejä esittelevän tastingin. Kyseinen tislaamo luo uudelleen toimintansa lopettaneiden tislaamojen tuotteita. Jotkin tislaamoista ovat lopettaneet toimintansa lähes sata vuotta sitten, joten jäljellä ei ole alkuperäisiä tuotteita, joihin uudelleen tehtyjä viskejä voisi verrata. Raaka-aineista, laitteistoista ja muista valmistuksen kannalta olennaisista asioista on kuitenkin säilynyt tietoja, joiden avulla voidaan päätellä hyvin tarkasti, miltä tietty viski olisi saattanut maistua.

Tastingin veti Ewan Henderson ja siinä esiteltiin kuusi Classic Selection -sarjan viskiä, jotka on nimetty kadonneiden tislaamojen mukaan: Auchnagie, Stratheden, Towiemore, Jericho, Gerston ja Lossit. Maistelluista viskeistä Jericho oli oma suosikkini. Kolme viimeksi mainittua viskiä ovat myös Alkon valikoimassa.

Perusmaistelun lisäksi tastingissä kokeiltiin, vaikuttavatko ulkoiset tekijät viskin makuun. Viskejä maisteltiin esimerkiksi silmälaput silmillä ja klassisen musiikin soidessa taustalla. Kovin suuria vaikutuksia en huomannut.

Mitään etukäteissuunnitelmaa en ollut tehnyt, joten viskejä tuli maisteltua salin puolella fiilispohjalta. Japanilainen Hibiki 12yo oli tuoksultaan appelsiininen ja hieman vaniljainen. Maussa oli appelsiinin lisäksi kuivattua hedelmää. Oikein mainio viski.

Valamon luostarin tislaamon Valamo 5yo 1st fill Bourbon oli bourbonmaisen vaniljainen eikä oikein vakuuttanut. Itse pidin enemmän Valamo XI 4yo 2nd fill bourbonista, jonka maku ei ollut yhtä hyökkäävä.

Taiwanilainen King Car Whisky Conductor ei tehnyt vaikutusta. Odotin monitahoisempaa viskiä, mutta sekä tuoksu että maku olivat melko laimeita.

Maisteluannosten edullisen hinnan ansiosta tuli tutustuttua myös viskeihin, joita ei muuten ehkä tulisi maistettua. Glenlivet Archive 21 oli pehmeä, pähkinäinen sekä hunajainen ja Balblair 83 toffeinen ja vaniljainen.

Oma suosikkini oli Jameson Rarest Vintage Reserve, jonka tuoksussa sekä maussa oli kypsää hedelmäisyyttä, taatelia ja mausteisuutta.

Savuisia viskejä ei tullut juurikaan maisteltua. AnCnocin Peatlands oli kohtuullisen savuinen, kun taas Octomore oli tuttuun tapaan todellinen savupommi. Siihen olikin hyvä päättää ilta. Ensi vuonna olisi tarkoitus mennä uudestaan, sen verran hieno tapahtuma Uisge oli.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Selezione Italia 8.2.2017

Saimme blogin kautta kutsun Selezione Italia -tapahtumaan, joka järjestettiin 8.2.2017 Vanhalla ylioppilastalolla. Aivan jokaisen näytteilleasettajan luona emme ehtineet käydä, mutta tässä muutama mieleen jäänyt viini.


Petrussa 
(Friuli-Venezia Giulia)
Petrussan viinitalon valikoimasta jäivät parhaiten mieleen kepeä, raikas ja ja yrttinen, hieman mineraalinen Friulano 2015, tammikypsytyksestä vaniljaista aromia saanut Chardonnay Sant'Elena 2014 ja tyylikäs, marjainen ja aavistuksen mausteinen ja pippurinen Schiopettino di Prepotto 2014.


Cantina Ronca
(Veneto)
Cantina Roncan valikoimassa oli mainioita punaviinejä. Ehkä koko tapahtuman suosikkiviinimme olivat Ulderico Rosso 2011, Corvinan ja Merlot'n sekoitus, jossa oli hilloista marjaa, karhunvatukkaa ja kirsikkaa sekä tummaa suklaata ja vaniljaa sekä sen kaveri Ulderico Custoza Superiore 2015, italialaista ruokaa kokkaamaan houkutteleva ruokaviini.


Provolo Societá Agricola
(Verona)
Valpolicella 2014, Valpolicella Superiore Ripasso 2010 ja Valpolicella Amarone 2009 olivat kattava katsaus Valpolicellan alueen viineihin, mutta tarjolla olleista viineistä Recioto oli kuitenkin suosikkimme. Makean marjaisassa viinissä oli luumua ja kirsikkaa ja sen hapot ja sokeri olivat mukavassa tasapainossa.


Borgo Valentino
(Piemonte)
Valpolicella-setin jälkeen pääsimme Piemonte-setin ääreen. Borgo Valentinon Nebbiolo d'Alba 2014, Barbaresco 2013 ja Barolo 2011 olivat varsin mainioita, mutta Nebbiolosta tehty kuohuviini Pathos Vino Spumante Rosé yllätti hapokkuudellaan ja puolukkaisuudellaan. Emme ole ennen maistaneet Nebbiolo-skumppaa, mutta maistamme kyllä uudelleen, jos sellainen tulee vastaan.


Cantalici
(Toscana)
Piemontesta matka jatkui sujuvasti Toscanaan Cantalicin Chiantien ja supertoscanalaisten pariin. Ne olivat mainioita, ja muutaman vuoden kypsyttelyn jälkeen varmasti vielä mainiompia. Niiden lisäksi tarjolla ollut Vinsanto 2011 oli rusinaista, persikkaista ja aprikoosista ja kyllä, se upposi hyvin meihin makeiden viinien ystäviin.


Dea Rivalta
(Veneto)
Dea Rivata tarjosi kolmea Prosecco Superiore DOCG -laatuluokituksen proseccoa: Brut Convivio Rivalta, Extra Dry Incontri Rivalta ja Dry Millesimato Solitario Rivalta. Kaikki olivat erinomaisia, mutta suosikkimme vakavasti otettavista, kuivista ja omenaisista proseccoista oli Solitario.



Collaboratorio 
Viinien maahantuoja Collaboratorio esitteli useiden viinitalojen viinejä. Niistä voisimme mainita seuraavat (sekä pari historiallista faktoidia):

Ida Agnoletti (Veneto)
Recantina 2015
Kun Venetossa sijaitseva Treviso päätyi Ranskan haltuun 1800-luvun alussa, Napoleon käski tuhota kaikki Recantina-köynnökset. Syytä tähän ei tiedetä, mutta ilmeisesti hän ei vain pitänyt viinin mausta. Muutama köynnös kuitenkin säilyi ja 2000-luvulla niitä kloonattiin lisää. Ensimmäinen erä uutta Recantina-viiniä ei ollut kovin hyvää, mutta ajan myötä se kehittyi paremmaksi. Nyt voimme sanoa, että ainakin meidän mielestämme Napoleon oli väärässä.

Borgo Stajnbech (Veneto)
Refosco dal Pecundolo Rosso 2014
Refosco dal Peduncolo Rosson alkuperää ei tiedetä tarkasti, mutta sitä on viljelty Italiassa jo antiikin ajoista asti. Roomalainen kirjailija Plinius vanhempi ylisti rypäleestä tehtyä viiniä ja se oli myös keisari Augustuksen vaimon Livian suosikkiviini. Komppaamme.

Pietro de Conti (Veneto)
Päivän päätteeksi pääsimme vielä mukaan Pietro de Contin ex tempore-prosecco-tastingiin. Maistamamme PdC di Pietro de Conti Cartizze Dry 2015 (38,70 €) ja PdC di Pietro de Conti Cartizze Brut 2015 (38,70 €) ovat tuottajansa mukaan proseccojen "Grand Cru" - niiden laatuluokitus on Valdobbiadene Superiore di Cartizze DOCG eli ne on tuotettu reilun sadan hehtaarin kokoisella Cartizzen alueella Valdobbianen keskellä. Näissäkään proseccoissa päärynä ei dominoinut, vaan kuivassa maussa oli kypsää omenaa, sitrusta, kukkaisuutta ja jopa hieman mausteita.

PS. Pietro de Contin proseccoja pääsee maistamaan myös 10.-11.3.2017 Vanhalla ylioppilastalolla järjestettävässä La Dolce Vita -tapahtumassa. Tasting-liput ovat nyt myynnissä Decanterin verkkokaupassa.

PS 2: Prodalin pizza maistui hyvin viinien lomassa. Namnam.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Charles Heidsieck -tasting 8.2.2017

Viinipostin tammikuun uutiskirje kertoi, että helmikuun alussa olisi Charles Heidsieckin samppanjoiden tasting (18 €). Sinne siis! Paikkana oli Perelada-tastingista tuttu Le Petit Pastis. Tastingin pitäjäksi paljastui hurmaavalla skottiaksentilla puhuva Charles Heidsieckin toimitusjohtaja Stephen Leroux.

Charles Heidsieck perusti omaa nimeään kantavan samppanjatalon vain 29-vuotiaana vuonna 1851. Jos nimi kuulostaa tutulta, ei ihme: Heidsieckin klaani on myös kahden vanhemman samppanjatalon taustalla. Charlesin isosetä Florens-Louis Heidsieck perusti Heidsieck & co:n vuonna 1785, ja sittemmin talo jakautui Piper-Heidsieckiksi ja Heidsieck & Co Monopoleksi.





Heti samppanjatalon perustamista seuraavana vuonna Charles Heidsieck seurasi visiotaan ja suuntasi valloittamaan Amerikan samppanjamarkkinoita. Hän huolehtikin siitä niin perusteellisesti, että sai lempinimen "Champagne-Charlie". Yhdysvaltojen sisällissodan aikana liiketoimet kärsivät vakavia iskuja eikä diplomaattiselta selkkaukseltakaan vältytty, kun Charles Heidsieck pidätettiin vakoilusta epäiltynä vuonna 1862. Niinpä hän palasi Ranskaan pahasti velkaantuneena. Seuraavana vuonna onni kääntyi, ja uudelleen vaurastunut Charles Heidsieck pystyi muutaman vuoden kuluttua jatkamaan samppanjatalonsa toimintaa.

Myös viime vuosikymmeninä talo on kulkenut vuoristorataa. Vuonna 1986 Charles Heidsieck myi lähes yhtä paljon samppanjaa kuin Veuve Clicquot, mutta vain parikymmentä vuotta myöhemmin vuonna 2011 Rémy Cointreaun omistuksessa ollut talo oli jo lopettamisen partaalla. Sen osti ranskalainen luksustuotteisiin keskittynyt EPI, ja sen myötä talon toiminta on lähtenyt uuteen nousuun.

Tällä hetkellä Charles Heidsieck haluaa pysyä pienenä, mutta tunnistettavana tuottajana. Samppanjoiden tyyli on roteva ja paahteinen (melkein tekisi mieli sanoa "äijämäinen"), mikä selittyy pitkälti sillä, että viinien annetaan kypsyä rauhassa: esimerkiksi 40 % talon vakiosamppanjaan ja tyylinnäyttäjään Brut Réserveen käytetyistä varastoviineistä on keskimäärin 10 vuotta vanhaa.



Charles Heidsieck Rosé Réserve
(sekoitteesta 80 % on vuosikertaviinejä, joiden suhde on 1/3 Pinot Noir, 1/3 Chardonnay, 1/3 Pinot Meunier ja 20 % varastoviinejä, joiden suhde on 1/2 Pinot Noir, 1/2 Chardonnay)
Illan ensimmäinen samppanja oli hedelmäinen ja mausteinen rosé, jossa oli punaisia marjoja, mansikkaa ja mausteita. Lohenpunainen väri on hämäävän vaalea, sillä samppanja on roteva ja kermainen.

Charles Heidsieck Brut Réserve
(sekoitteesta 60 % on vuosikertaviinejä, joiden suhde on 1/3 Pinot Noir, 1/3 Chardonnay, 1/3 Pinot Meunier ja 40 % varastoviinejä, joiden suhde on 1/2 Pinot Noir, 1/2 Chardonnay)
Brut Réserve on meille tuttu jo monesta yhteydestä: se on hedelmäinen ja hyväksi havaittu Viking Linen laivan samppanja, jota tarjosimme viime vuonna blinien kanssa erilaisista samppanjalaseista. Samppanja ei pettänyt tälläkään kertaa, ja sitä on varmaankin haettava Viikkarilta vielä muutama pullo varastoon.


Charles Heidsieck Vintage Brut 2005
(60 % Pinot Noir, 40 % Chardonnay)
Illan ensimmäisessä vuosikertasamppanjassa on marsipaania, pähkinää ja kuivattuja hedelmiä, aprikoosia ja viikunaa. Kermainen ja hedelmäinen samppanja oli Jussin suosikki.

Charles Heidsieck Rosé Vintage 2006
(63 % Pinot Noir, 37 % Chardonnay)
(Charles Heidsieckin nettisivuilta ei vielä löydy tätä vuosikertaa, vain vuosikerta 1999.) Samppanjan maussa on puolukkaa, kirsikkaa ja viikunaa sekä hieman mausteita. Maukas ja aromikas rosé oli Marjutin mielestä illan toiseksi paras samppanja.

Charles Heidsieck Blanc des Millénaires 1995
(100 % Chardonnay)
Viiniin käytetyt rypäleet ovat peräisin viidestä kylästä (neljä Grand Cruta, yksi Premier Cru). Sen maku on pehmeä ja samettinen, aavistuksen mausteinen ja pähkinäinen, hunajainen ja vaniljainen, paahteisuudesta huolimatta kuitenkin raikas. Herkullinen ja tasapainoinen, Marjutin mielestä illan paras samppanja.

Maistoimme Blanc des Millénairesia Grand Champagne Helsingissä 2015 ja ihastuimme. Nyt Suomen ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden kanssa samaa vuosikertaa olevaa samppanjaa onkin pullo odottamassa seuraavaa mestaruutta. Blanc des Millénaires kypsyi kellareissa yli 15 vuoden ajan ja julkaistiin 2013, joten vuoden 2011 mestaruutta sillä ei olisi ehtinytkään juhlia. Onneksi samppanjalla on hyvä ikääntymispotentiaali, joten jos sitä ei korkata ensi toukokuussa joko mestaruuden kunniaksi tai lohduksi, sen voi siirtää taas vuodeksi viinikaappiin odottamaan.