lauantai 27. helmikuuta 2016

Valdivieso Cabernet Sauvignon 2010


Mikä viini? 
Valdivieso Cabernet Sauvignon 2010 (100 % Cabernet Sauvignon; alle 10 € Silja Linella)

Minkä kanssa nautittu? 
Lihamureke ja suolakurkkujen kanssa paistetut perunat

Mitä etiketti lupaa? 
Marjoja, mausteita, kahvia ja vaniljaa

Mitä rypäle lupaa? 
Cabernet Sauvignon: kirsikkaa, luumua, kahvia, suklaata ja nahkaa, mustaviinimarjaa, seetripuuta; viileillä alueilla myös minttua, eukalyptusta ja vihreää paprikaa

Viini muualla 
Valdivieso

Katso myös Valdivieso Reserva Syrah 2008

Kommentit 

M: Viinin tuoksussa on makeaa herukkahyytelöä ja sen alla pippuria ja vaniljaa. Kun etiketistä lukee kahvin, viini alkaa tuoksua myös kahville. Viinin maku on makean marjaisa, hedelmäinen, pehmeän tanniininen ja herukkainen. Kyseessä on ilmiselvästi lämpimän alueen viini, niin runsasta makea hedelmäisyys ja herukkaisuus on. Tanniinit pehmenevät ilmaantumisen myötä. Aluksi viini vaatii seurakseen ruokaa, myöhemmin vaatimukset vaimenevat hieman, mutta joka tapauksessa viini on ennemminkin ruokaviini kuin seurusteluviini. Sen seuraksi kävisi vaikkapa medium-kypsä picanha, suolakurkut eivät toimi oikeastaan ollenkaan. Ihan kiva peruschileläinen, parempi kuin saman hintaluokan carmeneret. Ei yllätä eikä petä, joten arvosanaksi se saa 0.

J: Väri on hyvin tummanpunainen, lähes musta. Heti avaamisen jälkeen tuoksussa oli lähes pelkästään herukkahilloa. Ilmaantumisen myötä tuoksuun tuli vaniljaa ja mausteisuutta. Kahvia tuoksusta löytyi vasta pitkän ilmaantumisen jälkeen. Makea herukkaisuus väheni huomattavasti myös maussa ilmaantumisen myötä. Ilmaantumisen myötä mausta alkoi löytyä mausteisuutta ja myös luvattua kahvia. Ruoan kanssa viini ei ollut ihan täydellinen valinta makeutensa vuoksi. Saattaisi sopia hieman mausteisemman ruoan kanssa. Mukava chileläinen perusviini, arvosana 0.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Viron pienpanimoviikot Bryggeri Helsingissä 2016

Bryggeri Helsingissä järjestettiin 11.-20.2. Viron pienpanimoviikot jo toisen kerran. Kävimme syömässä alakerran ravintolassa ja tutustuimme samalla oluttarjontaan. Onnistuimme ajoittamaan ruokailun samaan aikaan Viron pienpanimoista ja matkailusta kertovan esitelmän kanssa, mutta sitä oli välillä hieman vaikea seurata ravintolan hälinän vuoksi.

Hanassa oli käyntipäivänä tarjolla mm. Bryggerin ja Põhjalan yhteistyönä tehty Union (imperial pils; 5,10 €/0,3 l) sekä Tankerin Reloaded (session IPA; 1,80 €/dl). Unionin tuoksussa oli havua, eukalyptusta ja greippiä. Maku oli katkera, greippinen ja appelsiininen. Imperial Pils oli oluttyyppinä uusi tuttavuus ja yllätti positiivisesti.

Tanker Reloaded


Reloadedin tuoksussa ja maussa oli greippiä ja appelsiinia. Maku oli keskikatkera. Ihan maukas session IPA, mutta Union voitti hanaoluiden vertailun.

Pullo-oluista otettiin vertailuun kaksi Anderson's Craft Beerin olutta, humoristisesti nimetyt Mr. Vader (chili stout; 9,50 €) ja Knight Ryeder (rye ale; 9,40 €). Anderson's Craft Beer on kiertolaispanimo, nämä oluet on ilmeisesti tehty Lehe Pruulikoda -panimossa.

Mr. Vaderin tuoksussa oli appelsiinisuklaata ja maussa chilisuklaata. Sen kummempia aromeja ei oluesta löytynyt. Knight Ryederin tuoksussa oli karamellisuutta ja ruisleipää. Maku oli ruisleipäinen ja katkera, jälkimaku puolestaan siirappinen. Näistä kahdesta Knight Ryeder oli parempi. Marjutin mielestä molemmat olivat melkein juotavia oluita.




Jälkiruokaolueksi valikoitui Põhjalan Valge Öö PX (white stout; 13,80 €). Monipuolisessa tuoksussa oli kahvia, luumua, taatelia, suklaata ja vaniljaa. Maku oli rusinainen, kahvinen ja suklainen. Kokonaisuutta voisi kuvailla hyvän sherryn ja kahvin sekoitukseksi. Olut sopi nimenomaan jälkiruoaksi makean jälkiruokaviinin sijaan.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Blinejä ja samppanjalaseja

Hyvän ja pahan taistelusta selvinnyt raatimme kokoontui Dom Loppasuille blinien ääreen. Scifististen viinien jälkeen perusteellinen samppanjalasivertailu alkoi kiinnostaa muita raatilaisia, joten mikä olisikaan parempi syy juoda samppanjaa koko illan ajan hyvässä seurassa hyvän ruoan äärellä? (Olemme myös vertailleet laseja kahdestaan viime juhannuksena.)




Alkumaljana tarjoilimme latvialaishenkisen Kir-tyyppisen drinkin:

  • 2 cl Riga Black Balsam Currantia
  • 15 cl kuohuviiniä

Mustaherukkaliköörin korvasimme mustaherukan makuisella Riga Black Balsam Currantilla, kuohuviininä oli jouluna Riikasta ostettu Rīgas Prestige Cuvée Brut (espanjalainen Sauvignon Blanc, 4,69 €). Jatkokehitystä varten merkitään muistiin, että myös makeampi kuohuviini olisi toiminut.

Alkumaljan jälkeen oli aika siirtyä illan varsinaiseen ohjelmaan. Koska tarkoituksena oli testata laseja, päätimme tarjota samaa samppanjaa koko illan ajan. Valitsimme juomaksi viikko sitten hyväksi havaitsemamme Viking Linen laivan samppanjan Charles Heidsieck Brut Réserven (Pinot Noir, Pinot Meunier, Chardonnay; Alkossa 49,90 €, Viking Club -hinta 29,90 €). Sopivasti huomasimme myös Soppa365:stä, että Samuil Angelov suosittelee sitä blinien seuraksi. Lupaavaa!



Martinilasi
Martinilasi päätyi mukaan vertailuun puolittain vitsin vuoksi todistamaan, että laseilla on eroa. Oikeastaan lasin olisi pitänyt olla coupé-mallinen samppanjalasi, mutta koska kenelläkään ei ollut sellaisia, päätimme martinilasin olevan tarpeeksi lähellä. Ketään ei yllättänyt, että se oli huono samppanjalasi; samppanjan tuoksua ei tuntunut oikeastaan yhtään ja maku oli vain hapokkaan sitruksista ilman sen kummempia muita aromeita. Siirsimme martinilasit nopeasti syrjään ja siirryimme huilulaseihin.



Iittala Essence
Totesimme Essence-lasin jälleen kauniiksi ja selkeälinjaiseksi lasiksi, joka miellyttää silmää. Muotoilu ei kuitenkaan korvaa sen puutteita työkaluna. Essencestä samppanjan tuoksu oli voimakkaampi ja jyrkempi kuin muista laseista. Trooppiset kypsät hedelmät, ananas ja mango, korostuivat voimakkaasti, samoin kärähtänyt paahtoleipä. Samppanjan maku oli tiukka ja sitruksinen, melko yksipuolinen ja hieman ärhäkkä.

Riedel Ouverture Champagne Glass
Ouverture-sarjan lasissa viinin tuoksu oli makeampi, täyteläisempi ja runsaampi kuin Essence-sarjan lasista, samoin maku oli makeampi ja hedelmäisempi. Sitruksisuus oli edelleen melko hallitsevaa. Ouverture oli kelpo peruslasi, joka ei herättänyt sen kummemmin tunteita puolesta tai vastaan ja huilulaseista edelleen ykkösvalinta.



Riedel Veritas Champagne Glass
Veritas-lasissa samppanja tuoksui vähemmän kuin muissa laseissa. Se oli hämmentävää, koska lasi on kuitenkin tehty juuri samppanjaa varten. Toisaalta muuten lasi oli jälleen mainio. Samppanjan maku oli hedelmäinen ja raikas, yhden raatilaisen mukaan jo melkein liian makea. Paahteisuus tuli elegantimmin esille kuin huilulaseista ja samppanjan maku oli kaiken kaikkiaan pehmeä ja monipuolinen.

Lehmann Grand Champagne 45
Grand Champagne -lasi sai (jälleen) runsaasti Essi Avellan fan clubin pisteitä ja kehuja muotoilustaan. Varsinaisessa makuvertailussa se oli hyvin tasaväkinen Veritas-lasin kanssa. Samppanja tuoksui lasista kevyelle ja hedelmäiselle ja maistui tasapainoiselle, paahteisuus tuntui vähemmän kuin Veritas-lasissa. Valinta oli vaikea ja kilpailu tasainen, mutta Lehmann voitti tälläkin kertaa Riedelin täpärästi.

Summa summarum
Lasilla on väliä! Martinilasi oli ennakoidun huono ja raati päätyikin siihen, että lasista juodaan jatkossa martineita ja muita vahvoja drinksuja, joiden alkoholisuuden lasin leveä suu kadottaa hyvin. Essence mätki jälleen kypsää trooppisuutta päin naamaa ja Ouverture toimi hyvänä peruslasina. Veritas ja Grand Champagne olivat odotetusti voittajia.

Blinien jälkeen jälkiruoalle oli vielä tilaa ja viisihenkinen raatimme tuhosi kilon Romanovin mansikoita kermavaahdon kanssa muutamassa hetkessä. Jälkiruoan kanssa samppanjana oli Champagne Monthuys Demi-Sec (60 % Pinot Meunier, 40 % Chardonnay; 23,90 € Viking XPRS:llä). Sen tuoksu oli hedelmäinen, makea, marmeladinen ja omenahilloinen, maku taas marmeladinen ja persikkainen. Varsin mukava puolikuiva viini toimi Romanovin mansikoiden kanssa hyvin.

Alkupalat

Olivje-voileivät (ruisleipää, italiansalaattia)
Täytetyt kananmunat (pekonin tilalla meetvurstia)

Blinit

ravintola Bellevuen reseptin mukaan

Täytteet
suolakurkku, punasipulisilppi, smetana, hunaja
sillikaviaari (mausteena ruohosipulia ja tilliä)
poro-piparjuuritahna
jääkellarin lohi (+ loraus viskiä marinadiin)
Lämminsavulohitahna
  • 300 g lämminsavulohta
  • 180 g yrttituorejuustoa
  • 4-5 rkl creme fraichea
  • 1 rkl sinappia
  • 1 dl kevätsipuli- tai ruohosipulisilppua

Romanovin mansikat

(Kotikokin ohjetta mukaillen)

1 kg mansikoita
1 dl Triple Sec -likööriä
1 dl sitruunalimonadia
1 dl sokeria
2 appelsiinin kuori ja mehu
5 dl kuohukermaa (tai vähemmän, jos seurue ei ole suuri kermavaahdon ystävä)
Pese appelsiinit ja raasta niiden kuorta ohuelti. Purista appelsiinimehu. Yhdistä likööri, limonadi, appelsiinimehu, appelsiinkinkuoret ja sokeri marinadiksi, marinoi mansikoita muutama tunti. Vatkaa kerma vaahdoksi ja tarjoile mansikoiden kanssa.

torstai 18. helmikuuta 2016

Finnviinin marjaviinit Decanter Wine Bar & Shopissa 18.2.2016



Ison Omenan Decanter Wine Bar & Shopissa järjestettiin 18.2. marjaviinien tasting. Finnviinin Paola ja David esittelivät yhden pöytäviinin, neljä jälkiruokaviiniä ja yhden bonusviinin. Lähdimme tastingiin (hinta 12 €) avartamaan maailmankuvaamme ja tutustumaan paikallisiin marjaviineihin ja niiden kanssa sopiviin ruokiin. Kyllä, paikallisiin! Finnviinin kotipaikka on täällä Espoossa.

Tähän mennessä kotimaiset marjaviinit eivät ole tehneet vaikutusta. Entä nyt?

For a brief summary in English, please scroll down. 



Silkki
(mustikka; pöytäviini)
Silkin tavoitteena on olla täyteläinen pöytäviini, joka sopii ruoan seuraksi. Sitä on kypsytetty 9 kk terästankeissa. Viini yllätti heti ensinuuhkaisulla: sen tuoksu oli runsaan mustikkainen, hieman puolukkainen ja yllättävän viinimäinen, pinotnoirmainen. Viinin maku oli mustikkaisen makea, mutta hapokas ja marjaisen pehmeä. Ankan kanssa viini sopi hyvin, sen makeus ja mediumiksi paistetun ankan rasvaisuus toimivat hyvin yhdessä. Tämän viinin voisi ujuttaa mukaan sokkotastingiin ja katsoa, mitä siitä arvataan.

Valokki
(lakka; jälkiruokaviini, alkoholia 12 %, sokeria 14 %)
Oijoi, mikä tuoreen lakan tuoksu! Makeahkossa, mutta raikkaassa tuoksussa oli mukana myös aavistus rusinaa. Viinin maku oli makea, mutta ei liian makea, hapot tasapainottivat sitä hyvin. Viinin lakkaisuus hiipi viipeellä ja tuntui jälkimaussa hyvin. Leipäjuuston kanssa viini oli hyvä yhdistelmä. Tämä oli toinen suosikkiviineistämme.

Vaapukka
(vadelma; jälkiruokaviini, alkoholia 10 %, sokeria 12,8 %)
Viinin tuoksu oli - niin, melko itsestäänselvästi - vadelmainen. Sen maku oli hapokas ja kirpeä, mutta kuitenkin marjaisan vadelmainen ja hieman taatelinen. Tämän viinin kanssa tarjoiltiin sekä brownie että juustokakkua - juustokakku voitti 2-0. Vaikka vadelma ja suklainen brownie olivat herkullisia, suklaa jyräsi viinin alleen liian makeana. Sen sijaan juustokakun kanssa viinistä tuli mieleen vadelmamelba.

Red Root
(punajuuri; jälkiruokaviini, alkoholia 14 %, sokeria 10 %)
Kyllä, tämä viini oli todellakin tehty mehuksi keitetyistä punajuurista. Kuulemma se myös jakaa mielipiteet voimakkaasti puolesta tai vastaan. Mielenkiintoista! Viinin väri oli todella kaunis ja sherrymäisen oranssinruskea, ei punajuurimaisen tummanpunainen. Tuoksu oli punajuurinen ja siinä oli maata ja multaa. Maku oli makeahko, punajuurinen ja multainen kuin juuri kynnetty pelto. Davidin mukaan kypsytys vie punajuuriviinistä maanläheiset maut pois - tätä viiniä oli nyt kypsytetty lähes vuosi, mutta sen maussa oli vielä jonkin verran maakellaria makeuden alla. Sinihomejuuston kanssa viini sopi hyvin, sellaisenaan sen yllättävä maku vaatii vielä totuttelua.

Sametti
(mustikka; jälkiruokaviini, alkoholia 14 %, sokeria 15 %)
Tämän viinin oli tarkoitus olla portviinin tyylinen, mutta ilman väkevöintiä. Sen tuoksu oli makea ja mustikkainen ja siinä oli tummien marjojen lisäksi nahkaa. Maku oli täyteläinen, marjainen ja makea, jälkimaku on aavistuksen hapokas ja mustikkainen. Tämä oli mainio, tasapainoinen jälkiruokaviini. Camembert-juuston kanssa viini sopi hyvin, miksei muidenkin juustojen. Tämä oli toinen suosikkiviinimme.

Kynsilaukka
(ruoanlaittoviini, valkosipuli; 10,70 € Alkon paikallisessa tilausvalikoimassa)
Bonuksena saimme maistaa vielä ruoanlaittoon tarkoitettua valkosipuliviiniä. Tämä viini valmistui viime elokuisille Keravan valkosipulifestivaaleille ja se on myös päässyt Alkon paikallisesti saatavien tuotteiden tilausvalikoimaan. Sen valkosipulinen tuoksu karkoittaa varmasti sitkeimmätkin vampyyrit! Maku on kuitenkin pehmeä, melkeinpä makea, käyminen on pehmentänyt valkosipulin voimakkuuden ja kitkeryyden. Tätä voisi lorauttaa vaikkapa risoton sekaan tai siitä voisi tehdä yrttisen marinadin.

Lopuksi
Marjaviinit voivat olla hyviä! Tämä oli varsin opettavainen kokemus ja positiivinen yllätys kaikkien pliisujen herukkaviinien jälkeen. Mustikka, lakka ja vadelma toimivat hyvin viinien raaka-aineina ja jälkiruokaviinien tekeminen niistä on varsin hyvä ajatus. Valokkia ostaisimme heti, samoin Samettia, jos niitä vain myytäisiin jossain. (Alkon valikoimiin viinit eivät ole vielä päässeet ja tilamyynti ei onnistu ilman tilaa.) Olisi myös mukavaa testata näitä rinnakkain muiden jälkiruokaviinien kanssa.




Summa summarum

The Finnish berry wines are usually made of red, black or white currants and so far they have not impressed us much. The Finnviini wines proved to be different, though. Bilberries, cloudberries and raspberries seem to be a much better choice for winemaking, they keep their original flavours and aromas as wine and the result is rich but not too complex. You can even make tasty dessert wine from beetroots and cooking wine from garlic!

Silkki (table wine from bilberry) was surprisingly wine-like and it would be interesting to see what people would say about it in a blind tasting. Its slight sweetness was a good complement to the grease of medium-roast duck. Valokki (cloudberry) was a sweet but fresh dessert wine, one of our favourites. The cloudberry aroma was lovely! Vaapukka (raspberry) was zestier but still sweet, pretty much like raspberry melba sauce. Red root (beetroot) was sweet with earthy tones, something surprising that would take a little time to get used to. Sametti (bilberry) was a portwine-like, full-bodied wine, our other favourite. Kynsilaukka (garlic) was a cooking wine. Though its smell surely keeps all vampires away, the taste was soft and you could use the wine in risotto or as a marinade.

All in all, the wines were a pleasant surprise. We also appreciated the not-so-obvious choices for the names.

Thank you, Paola and David! This was an eye-opening experience.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Bryggeri Rosé



Mikä olut?
Bryggeri Rosé (erikoisolut, 8,8%; hinta 5,95 € Alkossa)

Minkä kanssa nautittu?
Sellaisenaan

Mitä etiketti lupaa?
Kauniin punertava ja hedelmäisen hapokas erikoisolut, maustettu Kiinanruusu-teellä

Olut muualla
Bryggeri
Alko

Kommentit

M: Maistuu oluelle - ja ei, minun mielestäni tässä ei ollut lambicmaista happamuutta. Viinimäinen olut.

J: Bryggeri Rosé kuuluu Alkon uuteen pienpanimo-oluiden kausivalikoimaan. Väri on punertava, vaalea vaahto haihtuu pian. Tuoksussa on mansikkaa, marjaisuutta, hunajamelonia ja greippiä. Maku on katkera, mutta samalla myös mansikkaisen marjainen. Lähin vertailukohta tälle oluelle olisi ehkä lambic. Sopisi paremmin nautittavaksi kesällä kuin kevättalven pimeydessä. Ei välttämättä vaadi ruokaa, mutta voisi mennä vaikka marjapiirakan kanssa. Arvosana +.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Viking Linen laivan viinit 2016

Viking Linen laivan viinit vaihtuivat vuoden alussa, joten lähdimme päiväristeilylle Viking XPRS:lle tavoitteenamme testata uudet viinit. Edellisen kauden viinit ehdimme maistella lähes viime tingassa. Pullojen hinnat ovat Viking XPRS:n myymälän mukaan, lasillisten hinnat Wine & Dine -ravintolan ruokalistan mukaan.


Belvino Durello Lessini
(Durella, Italia; 7,90 €/pullo tai 4 €/12 cl)
Laivan kuohuviini (oikealla) kiinnosti harvinaisen rypäleensä takia, sillä emme olleet vielä maistaneet yhtään Durella-rypäleestä tehtyä Durello-viiniä. Viinin väri oli vaalea, samppanjan rinnalla jopa hyvin hailakka. Sen tuoksussa oli ensin vihreää omenaa ja limeä, myöhemmin proseccomaisesti päärynää. Myös maku oli proseccomaisen kepeä, päärynäinen ja pirteän sitruksinen. Viini oli ihan kiva, mutta hieman pliisu ja jäimme kaipaamaan edellistä kuohuviiniä, Codorníu 1551 -cavaa. Kauniina kesäpäivänä laivan kannella mielipide saattaisi tietenkin olla erilainen kuin nyt pimeyden ja räntäsateen keskellä. Ostaisimmeko? Emme ainakaan nyt.
Durella: hyvä hapokkuus, kukkaisa, sitruksinen, mineraalinen; nimi ("pieni kova") viittaa rypäleen kestävään kuoreen. Durellasta tehdään valkoviinien lisäksi jälkiruokaviinejä sekä kuohuviinejä charmat- ja samppanjametodeilla.
Charles Heidsieck Brut Réserve 
(Pinot Noir, Pinot Meunier, Chardonnay, Ranska; 36,90 €/pullo, Viking Club -kortilla 29,90 €/pullo tai 8 €/12 cl)
Laivan samppanja (vasemmalla) sen sijaan oli varsin mainio eikä ihme, onhan sen valinnut itse Essi Avellan. Sen väri oli voimakkaan kullankeltainen, mikä lupaili hyvää. Tuoksu oli paahtoleipäinen ja hedelmäinen, maku runsas, kanelilla maustetun uuniomenan lailla hedelmäinen, paahteinen, täyteläinen ja tasapainoinen. Blinin seuraksi säästetty tilkkanen toimi hyvin, ja muutenkin tätä samppanjaa voisi juoda koko aterian ajan. Edellinen laivan samppanja oli hyväksi havaittu, mutta jäi kevyesti toiselle sijalle tämän rinnalla. Ostaisimmeko? Kyllä - ja Viking Club -hintaan kyllä, kyllä ja kyllä! (Alkossa Charles Heidsieck Brut Réserve maksaa 49,90 €.)

Gérard Bertrand Réserve Spéciale Cabernet-Merlot 2014
(Cabernet Sauvignon, Merlot, Ranska; 9,50 €/pullo tai 8 €/24 cl)
Laivan punaviini on jälleen ranskalainen cuvée, tällä kertaa luomutuottajan viini Pays d’Ocin alueelta. Gérard Bertrandin Syrahiin tutustuimme aikanaan Shiraztastingissa, nyt oli Cabernet Sauvignon-Merlot-sekoitteen vuoro. Viinin väri oli tumma ja kaunis ja tuoksu houkuttelevan hillomainen ja herukkainen, mausteinen ja nahkainen. Maku oli aluksi hieman tanniininen, sen jälkeen orastava rapsakka kuivuus muuttui yrttisen mausteiseksi, marjaiseksi ja nahkaiseksi. Marjut söi Wine & Dinen hampurilaisen ja sen kanssa viini sopi kohtalaisen hyvin, tosin trendiburgerpaikkojen mehevät medium-pihvit olisivat saattaneet sopia viinin kanssa paremmin kuin Wine & Dinen tiivis, kypsä pihvi. Tämä oli kiva peruspunkku, jota ei ole hinnalla pilattu ja se oli ehkä vähän enemmän Marjutin makuun kuin edellinen laivan punaviini. Ostaisimmeko? Emme nyt, kun kaapissa on vielä kasa Bordeaux-punkkuja.



Freeclimber Riesling 2014
(Riesling, Saksa; 5,20 €/37,5 cl pullo tai 8 €/24 cl)
Laivalla vietettiin blini- ja mätiviikkoja, joten Jussi päätyi syömään bliniä ja juomaan sen kanssa laivan valkoviiniä. Tarkoituksena oli tilata blini siianmädin kera, mutta pöytään kannettiinkin blinin kanssa kokonainen mätipaletti (muikunmätiä Päijänteeltä ja Kalixista, siianmätiä Kanadasta, kirjolohenmätiä Ahvenanmaalta ja merileväkaviaaria). Hinta oli seitsemän euroa enemmän, mutta se ei harmittanut laisinkaan.

Laivan valkoviini on edeltäjänsä lailla saksalainen Riesling. Marjut aavisteli Moselin laakson perusteella viinin olevan makeaa ja arveli, että blini on väärä valinta, mutta sillä oli nyt periaatteen takia mentävä. Arvaukset osuivat oikeaan: viinin piti olla puolikuiva, mutta se antoi makean vaikutelman. Sen tuoksu oli makea ja siinä oli limeä, aprikoosia ja omenaa, jossain määrin tuoksu oli jopa karkkimainen. Maku mukaili tuoksua ja oli makea, limettinen, aprikoosinen, ananaksinen, melkeinpä marmeladinen. Blinin kanssa makea valkoviini ei sopinut, vaan rapsakampi Riesling, Chablis tai laivan samppanja olisi ollut sitä parempi valinta. Muutenkin tämän viinin valinta mietityttää eniten - laivan viinien olisi varmaankin tarkoitus olla helppo valinta ja toimia vähän kaikkien ruokien kanssa ja sellaisenaankin, mutta makea Riesling on ruokien kanssa vaikea yhdisteltävä. Sellaisenaan se oli kyllä helppoa juotavaa (mainitsiko joku taas kesäpäivän laivan kannella?), mutta laivan edellinen valkoviini oli enemmän meidän makuumme. Ehkä tämäkin olisi kaivannut hieman hapokkuutta tasapainottamaan makeuttaan. Ostaisimmeko? Emme, ostimme toista Rieslingiä.

perjantai 12. helmikuuta 2016

Viisi vuotta

Hei mekin täytetään viisi vuotta!

Hardysin kriketti-illassa, kuva Tero Ahonen
Viisi vuotta sitten ilmassa taisi olla jotain suotuisaa, koska näin helmikuussa syntyi enemmänkin viiniblogeja: ensin Blanc de Blancs ja heti perään Pullon henki. Onnittelemme!

Nyt mekin täytämme viisi vuotta. Aikanaan menimme suoraan asiaan, emme kirjoittaneet minkäänlaista esittelytekstiä tai muutakaan johdantoa. Tarkoituksena oli tehdä muistiinpanoja omaa käyttöä varten - toisaalta samaan aikaan sekä toivoimme että pelkäsimme, että muutkin löytäisivät ne.

Ensin esiinnyimme nimikirjaimilla, sitten etunimillämme ja nyt sivupalkissa on kuvakin. Siinä olemme Saksassa viinitilalla vuonna 2010.

Marjut blogista

Jos olisin arvannut, että kirjoitan blogia omalla etunimelläni ja naamallani ja vielä viiden vuoden päästäkin ja että sen ansiosta saan kutsuja eri tapahtumiin, olisin miettinyt nimeä kahteen kertaan ja keksinyt jotain vähemmän noloa. Anonyymina voi hyvin olla loppasuu, näin Marjutina se vaatii hieman enemmän pokkaa. Toisaalta blogin nimi herättää huomiota ja huvittaa ihmisiä! Onko se hyvä vai huono asia, en tiedä.

Viiden vuoden aikana olen saanut runsaasti lisää itsevarmuutta. Aiemmin kuuntelin paljon sitä, mitä muut sanovat, mutta nyt uskallan luottaa enemmän omaan nenääni ja makuaistiini. Viimeksi kävin tastingissa ilman Jussia viime syyskuussa. Aluksi tuntui aivan kamalalta kirjoittaa postaus ilman toista mielipidettä, mutta sujui se kuitenkin.

Muiden asiantuntevien ihmisten kanssa maisteleminen on mukavaa, koska joskus iskee ajatuskatkos enkä keksi muuta kuin "ööö, maistuu punaviiniltä". Toisaalta enemmän viinejä harrastaneiden ja alan asiantuntijoiden kanssa tunnen oloni täydelliseksi tumpeloksi ja kumarran nöyrästi heidän tietämyksensä edessä, samoin arvostan suuresti ihmisiä, joiden nenä tuntuu olevan tarkempi kuin vainukoiralla.

Työnjakokin on selvä.  Oluet jätän suosiolla Jussille, niistä en osaa sanoa mitään - tosin olen oppinut tunnistamaan jo eri oluttyyppejä kuten "onks tää joku IPA?":n ja "tää on varmaan stoutia":n.

Yleensä otan blogin viinikuvat (kun ruoka jäähtyy jo lautasella, joten peli on monesti niiden suhteen menetetty). Samoin kirjoitan melko pitkälti yleiset ja yhteiset osuudet - se lienee ammatin kiroja. Pääsisipä viinialalle töihin!

Bloggaajana yritän kehittyä koko ajan varsinkin nyt, kun lukijoita on kertynyt eivätkä postaukset ole vain omaksi iloksi. Alkuaikojen tekstit tuntuvat nykyisin melko tyhjänpäiväisiltä, kun luen niitä. Yritän koko ajan kirjoittaa monipuolisempia ja analyyttisempia viiniarvioita ja ottaa parempia kuvia. Tarkoituksena oli merkitä muistiin, mitkä viinit ovat muistamisen arvoisia, mutta jos en itsekään enää muista postausta lukiessani, millainen viini oli, niin saako satunnainen lukijakaan mitään arviosta irti?

Mieleen jääneitä hetkiä ovat olleet viinibloggaajien yhteiset tempaukset: Vylyan Pinot Noirin yhteisarvio ja sokkopullo.

Behind the Scenes eli Pöyhöpartiona tunnetut kissamme Zico ja blogissakin vilahtanut Takku
Jussi blogista

Aluksi hieman arvelutti ryhtyä bloggaamaan viineistä, sillä pidin itseäni aloittelijana. Aikaa myöten on tullut lisää itsevarmuutta ja rohkeutta sanoa oma mielipide. Yksittäisestä viinistä kirjoittaminen on helpompaa kuin tastingista kirjoittaminen, sillä suurta määrää viinejä voi olla vaikea verrata keskenään, varsinkin jos ne ovat hyvin samantyyppisiä.

Oluista bloggaaminen tuntuu helpommalta ja luontevammalta. Blogin ansiosta olen tutustunut monenlaisiin oluisiin, joita ei ehkä olisi tullut muuten maistettua.

Tavoitteenani on kirjoittaa jatkossa mielenkiintoisempia arvioita sen sijaan, että vain listaisin asioita tuoksusta ja mausta. Blogin ansiosta on tullut myös laajennettua kulinaarista osaamista, kun eksoottisempien viinien seuraksi on pitänyt kehittää sopivaa ruokaa. Yksi huippuhetkistä bloggaajan uralla oli se, kun 69 Eyes jakoi Facebookissa arvion heidän Borderline Pinot Grigiostaan.

Marjut Jussista

Jussi on bloggaajana kovin lyhytsanainen eikä sitä ole muuttanut uhkailu, lahjonta tai kiristys. Jussille riittäisi arvioksi varmaankin pelkkä "hyvä", "huono" tai "ihan kiva". (Ei aina uskoisi, että Jussi on palkittu novellisti.) Toisaalta keskustelu viineistä sujuu hyvin ja Jussi on yleensä se, joka kommentoi viiniä ensin. Toisen maku on tullut tutuksi - jos tarjolla on kaksi erilaista viiniä, osaan melko hyvin arvata, kummasta Jussi pitää enemmän. Usein otammekin eri viinejä ravintolassa tai lasillisella käydessämme, jotta voimme vertailla niitä.

Jussi Marjutista

Viineistä Marjut osaa blogata ehkä minua paremmin, mutta oluen suhteen hänen arvionsa ovat yleensä aika lyhyitä. Noin ylipäätään minä olen lyhytsanaisempi. Marjut pitää erityisesti Italian viineistä, kun taas minä kallistun enemmän etelä-amerikkalaisten punaviinien suuntaan. Yleensä arviomme viineistä osuvat melko yksiin. Bloggaajana Marjut on tarkempi ja etsii usein tietoa rypäleiden, viinien ja viinialueiden historiasta.

torstai 11. helmikuuta 2016

Ravintola Basen viiniklubi 9.2.2016: Viinin ja suklaan liitto


Ravintola Basen helmikuisessa viiniklubissa kompensoitiin (viimeinkin!) viime vuoden lopulla peruuntuneen viini- ja suklaaristeilyn tunnelmia, kun Antti Uusitalo saapui puhumaan viinin ja suklaan liitosta. Tarjolla oli yksi frizzante, neljä jälkiruokaviiniä ja suklaalajitelma.

Nyrkkisääntönä viinin ja suklaan yhdistämisessä on, että viinin on oltava suklaata makeampaa, muuten suklaan makeus jyrää viinin maun alleen. Valkosuklaa ei tarvitse seurakseen kovinkaan voimakasta jälkiruokaviiniä, tumman suklaan kanssa taas sopivat tuhdit viinit.

Ylhäältä alas vastapäivään: valkosuklaa, paahdettu valkosuklaa, Fazerin Sininen, Fazerin Tumma suklaa, Marabou Premium 70 % sekä ystävänpäiväyllätyksenä After Eight ja mansikkamarmeladikonvehti



Araldica Brachetto d'Acqui Dolce
(Brachetto, Italia; 11,99 €)
Ensimmäisenä lasissa oli pirteän karkkimainen frizzante, Moscato d'Astin Brachetto-rypäleestä tehty punainen vastine. Alkoholia viinissä on vain 7 %, sokeria taas 100 g/l. Viinin tuoksu oli enimmäkseen makean vadelmainen ja mansikkainen, mutta samalla myös limettinen ja puolukkainen. Maku myötäili tuoksua; pirskahteleva, makea viini oli vadelmalimonadimaista, mutta myös hieman hapokasta ja jopa aavistuksen mausteista.

Parhaiten viini sopi valkosuklaan kanssa. Se vähensi valkosuklaan rasvaisuutta niin, että yhdistelmä oli varsin toimiva. Viinin voisi yhdistää myös muiden kevyiden jälkiruokien kanssa tai ottaa mukaan kesäiselle tyttöjen piknikille.

Krohn Lágrima Fine White Port
(Portugali; 16,75 €)
Valkoinen port on tuttu jo parin vuoden takaa Viini, ruoka ja hyvä elämä -messuilta. Siellä se teki niin hyvän vaikutuksen, että olemme ostaneet sitä vuosien varrella muutaman pullon lahjaksi.

Seitsemän vuotta tammessa kypsytetty port on kauniin meripihkan värinen. Sen tuoksu on kukkaisa, hunajainen, aprikoosinen, pähkinäinen, rusinainen, vaniljainen ja jossain määrin jopa parfyyminen. Maku on aluksi hieman oksidoitunut, viikunainen, pähkinäinen ja aprikoosinen, ei yhtä makea kuin muistikuvissa, mutta varsin mainio kuitenkin. Jälkimaku oli rusinainen.

Lágrima ("kyyneleet") tarkoittaa erityisen makeaa valkoista portviiniä ja viinissä onkin sokeria 150 g/l. Vaikka sitä oli illan viineistä toiseksi eniten, viini ei kuitenkaan maistunut niin makealta kuin olisi voinut odottaa. Se sopi parhaiten maitosuklaan eli perinteisen Fazerin Sinisen kanssa, mutta sen voisi yhdistää myös kovien juustojen tai suolaisten ruokien kanssa tai nauttia aperitiivina. Tämä oli Jussin suosikki, koska muut viinit olivat hieman liian makeita.

Sol de Málaga
(Pedro Ximénez, Muscat de Alejandria, Espanja; 14,55 €)
Malaga-viinin historia ulottuu pitkälle. Malagan kaupungin perustaneet foinikialaiset saattoivat jo istuttaa alueelle viiniköynnöksiä jo 600 eaa. Ensimmäinen dokumentoitu todiste viinintuotannosta on kuitenkin Rooman valtakunnan ajalta noin 300-400-luvuilta. Alunperin malaga oli makeaa, rusinaista viiniä, "Malagan siirappia". Nykyiseen muotoonsa malaga kehittyi 1500-luvulla, kun viinin sekaan lisättiin brandya, jotta se kestäisi pitkiä merimatkoja.

Viinin tuoksu tuo heti hartaan tunnelman: Marjutin kotipaikkakunnalla ehtoollisviini oli malagaa, ja vaikka ripillepääsystä on... köh... muutama vuosi aikaa, muistot ovat säilyneet vahvoina. Viinin tuoksussa oli mustikkaa, kuivattua luumua, taatelia ja rusinaa. Illan suurin sokerimäärä (200 g/l) ei tuntunut maussa, joka oli oikeastaan jouluinen: vahvaa viinimarjamehua, luumua, taatelia ja malagalle tyypillisesti rusinasoppaa. Parhaiten viinin kanssa sopi tumma suklaa, sillä viinin sokeri taittoi hyvin tumman suklaan kitkeryyttä.

Castano Monastrell Dulce 2011
(Monastrell, Espanja; 19,99 €)
Tämä viini oli kiva yllätys jälkiruokaviinien joukossa. Se ei ole väkevöity muiden tarjolla olleiden jälkiruokaviinien tavoin, vaan sen makeus tulee myöhään kerätyistä rypäleistä, joiden sokeripitoisuus on mahdollisimman suuri. Sokeria viinissä onkin "vain" 150 g/l. Sen tuoksu on edellisten sokeripommien jälkeen mieto ja lähes raaka. Tuoksussa on nahkaa, herukkaa ja mustikkaa. Maku sen sijaan on paksu, täyteläinen, hieman tanniininenkin, hedelmäinen, mustaherukkahilloinen ja mustikkainen.

Parhaiten viinin kanssa sopi tumma suklaa, myös muita suklaisia jälkiruokia kuten Sacher-kakkua ehdotettiin sen kumppaniksi. Tämä oli Marjutin suosikki, koska se oli marjaisan makea eikä yhtä siirappinen kuin illan väkevöidyt viinit.

Chapoutier Banyuls Rimage 2013
(Grenache, Ranska; 16,89 €)
Tämä viini oli tuttu jo Decanterin jouluviinitastingista ja olihan se edelleen hyvää. Tuntui vain siltä, että pienestä tastinglasista siitä ei saanut samalla tavalla irti kaikkia herkullisia tuoksuja ja makuja kuin joulukuussa Decanterin isommasta lasista. Tuoksussa oli tuttuun tapaan mustikkaa ja puolukkahilloa, maussa mustikkaa ja kuningatarhilloa.

Parhaiten viini sopi tumman suklaan kanssa. Vaikka sokeria olikin illan viineistä toiseksi vähiten (110 g/l), viini oli tarpeeksi makea leikkaamaan tumman suklaan kitkeryyttä malagan tavoin. 

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Hyvän ja pahan taistelu

Sika-teemaisen tastingin jälkeen vanha kunnon raati kokoontui todistamaan hyvän ja pahan välistä taistelua.

Illan kattaukseen kuului neljä punaviiniä, jotka edustivat nimensä perusteella joko hyvää tai pahaa.

Ensimmäisen viinin tuoksussa oli kumia, nahkaa, vaniljaa, puolukkahilloa ja herukkahyytelöä. Sen maku oli aavistuksen tanniininen, mausteinen, hilloinen, pippurinen ja vaniljainen. Ilmaantumisen myötä viinin maku pehmeni. Marjut arveli viiniä Syrahiksi hilloisuuden ja pippurisuuden takia, Jussi käytti Stetson-Harrison-menetelmää ja päätteli viinin olevan Pinot Noiria.

Toisen viinin tuoksu oli hilloisan makea, vaniljainen ja hieman toffeinen, metsämarjainen ja puolukkainen. Maku ei ollut kovinkaan tanniininen, vaan puolukkainen ja mausteinen. Ilmaantumisen myötä maku muuttui makeammaksi. Marjutin mielestä viini oli puolukkaisuuden ja vähätanniinisuuden takia Pinot Noir, samoin muun raadin mielestä. Jussin mielestä viini vaikutti ensin Pinot Noirilta, mutta lopullinen arvaus oli kuitenkin Cabernet Sauvignon.

Kolmannen viinin tuoksu oli makea, hillomainen, mustaherukkahyytelöinen, marjaisa, taatelinen ja mausteinen. Maku ei vastannut tuoksua, vaan oli kuivahko, herukkahilloinen, mausteinen ja yrttinen. Marjut arvaili, että tämä saattaisi olla italialainen viini tai mahdollisesti Cabernet Sauvignon, Jussi taas päätyi Syrahiin muun raadin tavoin.

Neljännen viinin tuoksu oli myös hilloisa, mansikkainen ja mustikkainen, hieman mausteinen ja suklainen. Maku oli makeahko, pippurinen ja täyteläinen, Marjutin mukaan selvästi lämpimän alueen viini. Tunnistaminen oli vaikeaa. Viinissä oli Marjutin mielestä jotain carmenèremaista makeutta, mutta lopulta Marjut päätyi Malbeciin Jussin peesatessa.


Kuinka meni? Illan viinit olivat seuraavat:

Casa l'Angel Syrah 2014
(Syrah, Espanja; 6,99 € / Viinistä viiniin)
"Enkelten talo" on nimensä puolesta hyvien puolella, mutta raadin arvaukset menivät tasan. Viini oli helppoa juotavaa, tämä olisi mukava arkiviini vaikkapa grilli-iltaan.

Black Tower Dornfelder Pinot Noir 2014
(Pinot Noir, Saksa; 9,28 € / Viinistä viiniin)
Taru sormusten herrasta -kirjasarjassa Sauronin tukikohtana on Barad-dûr, Mordorin musta torni. Black Tower Dornfelder Pinot Noir 2014 ei kuitenkaan paljastanut olevansa pahis, vaan enemmistö luuli sen olevan hyvien puolella. Viini oli keskitäyteläinen Pinot Noir, joka voisi sopia vaikkapa riistaruokien kanssa.

Yvon Mau Saint-Émilion 2014 
(Merlot, Cabernet Franc, Cabernet Sauvignon, Ranska; 14,99 € / Viinistä viiniin)
Legendan mukaan 700-luvulla elänyt Émilion oli bretagnelaisen kreivin leipuri, joka jäi kiinni leivän jakamisesta salaa köyhille ja pakeni rangaistusta Saint-Émilionin alueelle (tylsemmän version mukaan hän oli leipuri, joka vain jakoi leivät pois ja lähti mietiskelemään). Émilion eli erakkona kallioluolassa, auttoi paikallisia ja keräsi lukuisia seuraajia, ja lopulta kylä nimettiin uudelleen hänen mukaansa. Tämänkin viinin kanssa arvaukset menivät tasan. Rapsakka ranskalainen voisi sopia pataruokien tai voimakkaiden juustojen seuraksi.

Casillero del Diablo Devil's Collection Red 2014
(Cabernet Sauvignon, Carmenère, Shiraz, Chile; 9,90 € Viking Linella)
Legendan mukaan viinitalon kellarissa asuu paholainen, siitä nimikin Casillero del Diablo eli "pirunkellari". Todellisuudessa se oli vain viinitalon omistajan Don Melchor de Concha y Toron levittämä huhu, jolla hän piti viinivarkaat kaukana arvokkaista viineistään. Casillero del Diablon Devil's Collectioniin kuuluu kolme viiniä: punainen, valkoinen ja kuohuva. Niistä maisteltu punainen sekoitus, makeahko ja täyteläinen viini voisi sopia burgerien tai tex-mex-mätön kanssa.

Asusteet ovat tärkeitä
Illan viinit olivat mukavan erilaisia. Ykköseksi päätyi parempien pistesijojensa ansiosta kaksi ykkössijaa muilta raatilaisilta saanut Black Tower, me molemmat äänestimme ykköseksi Casillero del Diabloa. Huonoimmat arviot sai Yvon Mau Saint-Émilion.

torstai 4. helmikuuta 2016

Stadin Imperial Porter



Mikä olut?
Stadin Imperial Porter (imperial porter, 9,5%; hinta ostohetkellä 5,98 €, ei enää Alkon valikoimissa)

Minkä kanssa nautittu?
Sellaisenaan

Mitä Alko lupaa?
Mämmimäinen, espressomainen, tumman siirappinen, maustepippurinen

Olut muualla
Olutopas

Kommentit

M: Maistuu oluelle.

J: Tämä oli Alkon käsityöläisoluiden valikoimassa 2015. Väri on hyvin tummanruskea, lähes musta. Vaahto on vaaleahkoa ja sitä muodostuu vähän. Tuoksussa on paahteisuutta, ruislimppua, kahvia ja mämmiä. Maku on toffeisen makea, kahvinen, savuinen ja suklainen. Jälkimaussa on siirappia ja mämmiä. Pitkähkö säilytys ei ole tehnyt oluelle hallaa. Voisi mennä jonkin suklaisen jälkiruoan kanssa, mutta sopii nautittavaksi sellaisenaankin. Harmi, ettei tätä ole enää saatavilla, sillä kyseessä on todella hyvä porter. Arvosanaksi annan ++.