tiistai 28. helmikuuta 2017

Suomenlinnan Panimo -tasting Captain Corvuksessa 15.2.2017

Captain Corvuksen tastingissa (15 €) aiheena olivat tällä kertaa Suomenlinnan panimon oluet. Tarjolla oli sekä perusvalikoiman oluita että pari kausiolutta, jotka Jussi kävi maistelemassa.

Suomenlinnan Panimo on perustettu 1995 ja se toimii nimensä mukaisesti Suomenlinnassa. Panimon oluiden nimet liittyvät jollain lailla Suomenlinnaan tai sen historiaan. Esimerkiksi Zander Stout on saanut nimensä bastioni Zanderista, jonka laella liehuu Suomen lippu kesäisin 12.5.-29.9.
Vasemmalta oikealle: Piper Wit (4,7 %), Höpken Pils (4,2 %) ja Foil Hat B Weisse (4,9 %)



Ensimmäinen olut Piper Wit oli belgityylinen vehnäolut. Tuoksussa oli korianteria, appelsiinia ja vehnää. Maku oli mansikkainen, vehnäleipäinen ja kevyen sitruksinen. Jälkimaussa oli hieman pippuria. Tämä lienee parhaimmillaan kuumana kesäpäivänä, mutta maistui myös näin talvella. Perusvalikoiman oluista tämä oli suosikkini.

Toinen olut Höpken Pils edusti tsekkiläistä Pilsner-tyyliä (jolla ei ole mitään tekemistä suomalaisen pilsnerin kanssa). Tuoksussa oli ruohoa, maltaisuutta ja aavistus pähkinää. Maku oli kohtuullisen katkera ja maltainen. Oivallinen maitokauppavahvuinen Pils.

Seuraava olut Foil Hat B Weisse jakoi mielipiteitä. Kyseessä oli Berliner Weißen tapaan valmistettu hapan vehnäolut. Berliner Weißeksi olutta ei kuitenkaan saa kutsua, koska kyseessä EU:n suojaama maantieteellinen nimitys. Tuoksu sekä maku olivat happamia ja jonkin verran herukkaisia. Itse en ole mikään hapanoluiden ystävä, mutta niistä pitävät kehuivat hyväksi.

Vasemmalta oikealle: Coyet Ale (4,5 %), Hoppe IPA (6,0 %) ja Zander Stout (8,0 %)



Neljäs olut oli Coyet Ale. Tuoksussa oli maltaisuutta, karamellisuutta ja hedelmäisyyttä. Maku myötäili tuoksua ja oli keskikatkera. Laadukas, mutta ei kovin mieleenpainuva ale.

Viidentenä oli vuorossa Hoppe IPA. Tuoksussa oli karamellisuutta, maltaisuutta ja pieni häivähdys havua. Maku oli greippinen, hieman karamellinen ja kohtuullisen katkera, mukavasti erilainen verrattuna valtavirran IPA-oluisiin.

Viimeinen olut oli kausiolut Zander Stout. Moniulotteisessa tuoksussa oli tummaa suklaata, kahvia, ja taatelia. Maku oli kahvinen, suklainen, taatelinen ja vähän lakritsainen. Jälkimaussa oli vähän greippiä. Tämä oli tastingin paras olut, joka sai Helsingin Sanomienkin arvostelussa täydet viisi tähteä.

lauantai 25. helmikuuta 2017

Ravintola Basen viiniklubi 14.2.2017: ystävänpäivä

Ravintola Basen viiniklubi kokoontui ystävänpäivän kunniaksi poikkeuksellisesti ravintola Albergassa illallisen ja teatteriesityksen merkeissä. Illan viinit esitteli Uniq Drinksin Susanne Sundberg ja sen jälkeen Miia Nuutila ja Sanna Saarijärvi esittivät musiikillisen Hyvässä nousussa -komedian.



Legras Blanc De Blancs Grand Cru Champagne Brut
(AC Champagne, Ranska; 100 % Chardonnay; 44,98 € / Uniq Drinks)
Ilta alkoi Legras'n Blanc de Blancs -samppanjalla, jonka yhdysvaltalainen talouslehti Forbes valitsi viime vuonna parhaaksi pientilasamppanjaksi. Se oli meille jo entuudestaan tuttu Classic Pizzasta ja Hangon makaronitehtaasta - pitää myöntää, että muutaman kerran olemme poikenneet syömässä ihan vain samppanjan takia. Onhan se aina yhtä hyvää; kepeää, tyylikästä, aavistuksen paahteista, raikasta ja sitruksista.




Samppanjan kanssa tarjoiltiin alkuruoaksi languedocinkeittoa (tomaattista kasviskeittoa, jossa oli höysteenä pekonia). Se oli oikein maukasta - eihän pekonin kanssa voi koskaan mennä pieleen. Pääruokana oli murea ankkaconfit punakaalin, röstin ja tumman viikunakastikkeen kanssa. Confitin seurana tarjoiltiin kaksi erilaista viiniä vertailun vuoksi:

Villa Maria Private Bin Pinot Noir
(Uusi-Seelanti; 100 % Pinot Noir)
Ensimmäinen pääruokaviini oli Uuden-Seelannin eniten palkintoja saaneen viinitalon Villa Marian Private Bin Pinot Noir, joka olikin hyvin tyylipuhdas lajikkeensa edustaja: puolukkaa, kirsikkaa, mukavasti hapokkuutta. Viiniä on kypsytetty 10 kk tammessa, mikä toi sen makuun myös hieman vaniljaa. Varsin tasapainoinen viini kaiken kaikkiaan.

Beronia Reserva 2012
(DO Rioja, Espanja; 94 % Tempranillo, 2 % Mazuelo, 4 % Graciano; 17,51 € / Uniq Drinks)
Toisen pääruokaviinin kanssa päästiin toisenlaiseen maailmaan Gracianolla ja Mazuelolla tuunatun reserva-Tempranillon pariin. Tämän viinin eri vuosikerrat ovat keränneet palkintoja: se on ollut mm. vuoden paras espanjalainen, vuoden paras riojalainen ja vuoden paras reserva-viini. Viinin tuoksussa oli karhunvatukkaa ja jotain mystistä, jolle yksikään seurueestamme ei keksinyt nimeä, mutta ehdotuksia tuli kemikaaleista kieloon ja laventelista saippuaan. Maku oli suuntäyteinen ja pehmeä, kypsän marjainen, luumuinen, keskitanniininen ja vaniljainen.

Pullojen kuvat: Legras ja Beronia Reserva - Uniq Drinks/Heinon tukku, Villa Maria Private Bin Pinot Noir - Villa Maria ja Heggies Botrytis Riesling - Heggies Vineyards





..
Marjut on edelleen hieman Tempranillo-rajoitteinen, mutta pitää myöntää, että täyteläinen ja muheva Beronia Reserva oli rasvaiselle ankkaconfitille sopivampi kumppani, kevyt ja hapokas Villa Maria Private Bin Pinot Noir maistui paremmin sellaisenaan. Samalla muistelimme myös viiniklubin 10-vuotisjuhlissa tarjottua ankkaconfitia, joka yhdistettiin silloin onnistuneesti Medocin alueen punaviiniin.

Heggies Vineyard Botrytis Riesling
(Australia; 100 % Riesling)
Jälkiruokamme mustikkaparfait yhdistettiin jalohomeisista rypäleistä tehtyyn makeaan Rieslingiin, joka oli ehkä hieman yllättäen Australiasta - vaikka Australiassa tehdään loistavia jälkiruokaviinejä, Riesling saa kuitenkin ajattelemaan ensin Saksaa. Rypäleelle tyypillisesti tuoksussa oli petroolia, persikkaa ja sitrusta. Maku yllätti myös: viinissä on sokeria 190 g/l, mutta sitä ei huomannut laisinkaan, sillä sitruunamarmeladinen hapokkuus tasapainotti sokerin määrää hyvin. Maku oli persikkainen ja hunajainen, ennemminkin hedelmäinen kuin äkkimakea. Seurueemme arvosti.

torstai 23. helmikuuta 2017

Uisge 2017

Tänä vuonna Jussi kävi ensimmäisen kertaa Uisge-viskifestivaaleilla. Kyseinen festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran 2011, jolloin paikkana oli ravintola Gallows Bird Espoossa. Sen jälkeen Uisgen tapahtumapaikka on ollut Vanha ylioppilastalo.

***

Tapahtumasta oli hankala saada etukäteen tarkempaa tietoa, sillä Suomen alkoholilainsäädäntö kieltää mainostamisen, koska viski. Asianharrastajien blogeista löytyi kuitenkin tarpeelliset tiedot ajankohdasta ja tastingeista. Maksaminen paikan päällä tapahtui Seamchip-kortilla, johon ladattiin etukäteen rahaa. Mikäli kortille jäi käyttämätöntä saldoa, sen sai lunastaa käteisenä lähtiessään.

Viskejä oli tarjolla Skotlannista, Irlannista, Yhdysvalloista, Suomesta, Ruotsista, Japanista, Australiasta, Englannista, Intiasta ja Taiwanista. Suomalaiset tuottajat olivat hyvin edustettuina. Teerenpelin lisäksi paikalla olivat ainakin Helsinki Distilling Company, Valamon luostarin tislaamo ja Kyrö Distillery. Tapahtumassa voi maistaa myös rommeja, konjakkeja, ginejä ja liköörejä, mutta keskityin itse asiaan eli viskiin.


Tastingeista valitsin Lost Distillery Companyn viskejä esittelevän tastingin. Kyseinen tislaamo luo uudelleen toimintansa lopettaneiden tislaamojen tuotteita. Jotkin tislaamoista ovat lopettaneet toimintansa lähes sata vuotta sitten, joten jäljellä ei ole alkuperäisiä tuotteita, joihin uudelleen tehtyjä viskejä voisi verrata. Raaka-aineista, laitteistoista ja muista valmistuksen kannalta olennaisista asioista on kuitenkin säilynyt tietoja, joiden avulla voidaan päätellä hyvin tarkasti, miltä tietty viski olisi saattanut maistua.

Tastingin veti Ewan Henderson ja siinä esiteltiin kuusi Classic Selection -sarjan viskiä, jotka on nimetty kadonneiden tislaamojen mukaan: Auchnagie, Stratheden, Towiemore, Jericho, Gerston ja Lossit. Maistelluista viskeistä Jericho oli oma suosikkini. Kolme viimeksi mainittua viskiä ovat myös Alkon valikoimassa.

Perusmaistelun lisäksi tastingissä kokeiltiin, vaikuttavatko ulkoiset tekijät viskin makuun. Viskejä maisteltiin esimerkiksi silmälaput silmillä ja klassisen musiikin soidessa taustalla. Kovin suuria vaikutuksia en huomannut.

Mitään etukäteissuunnitelmaa en ollut tehnyt, joten viskejä tuli maisteltua salin puolella fiilispohjalta. Japanilainen Hibiki 12yo oli tuoksultaan appelsiininen ja hieman vaniljainen. Maussa oli appelsiinin lisäksi kuivattua hedelmää. Oikein mainio viski.

Valamon luostarin tislaamon Valamo 5yo 1st fill Bourbon oli bourbonmaisen vaniljainen eikä oikein vakuuttanut. Itse pidin enemmän Valamo XI 4yo 2nd fill bourbonista, jonka maku ei ollut yhtä hyökkäävä.

Taiwanilainen King Car Whisky Conductor ei tehnyt vaikutusta. Odotin monitahoisempaa viskiä, mutta sekä tuoksu että maku olivat melko laimeita.

Maisteluannosten edullisen hinnan ansiosta tuli tutustuttua myös viskeihin, joita ei muuten ehkä tulisi maistettua. Glenlivet Archive 21 oli pehmeä, pähkinäinen sekä hunajainen ja Balblair 83 toffeinen ja vaniljainen.

Oma suosikkini oli Jameson Rarest Vintage Reserve, jonka tuoksussa sekä maussa oli kypsää hedelmäisyyttä, taatelia ja mausteisuutta.

Savuisia viskejä ei tullut juurikaan maisteltua. AnCnocin Peatlands oli kohtuullisen savuinen, kun taas Octomore oli tuttuun tapaan todellinen savupommi. Siihen olikin hyvä päättää ilta. Ensi vuonna olisi tarkoitus mennä uudestaan, sen verran hieno tapahtuma Uisge oli.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Selezione Italia 8.2.2017

Saimme blogin kautta kutsun Selezione Italia -tapahtumaan, joka järjestettiin 8.2.2017 Vanhalla ylioppilastalolla. Aivan jokaisen näytteilleasettajan luona emme ehtineet käydä, mutta tässä muutama mieleen jäänyt viini.


Petrussa 
(Friuli-Venezia Giulia)
Petrussan viinitalon valikoimasta jäivät parhaiten mieleen kepeä, raikas ja ja yrttinen, hieman mineraalinen Friulano 2015, tammikypsytyksestä vaniljaista aromia saanut Chardonnay Sant'Elena 2014 ja tyylikäs, marjainen ja aavistuksen mausteinen ja pippurinen Schiopettino di Prepotto 2014.


Cantina Ronca
(Veneto)
Cantina Roncan valikoimassa oli mainioita punaviinejä. Ehkä koko tapahtuman suosikkiviinimme olivat Ulderico Rosso 2011, Corvinan ja Merlot'n sekoitus, jossa oli hilloista marjaa, karhunvatukkaa ja kirsikkaa sekä tummaa suklaata ja vaniljaa sekä sen kaveri Ulderico Custoza Superiore 2015, italialaista ruokaa kokkaamaan houkutteleva ruokaviini.


Provolo Societá Agricola
(Verona)
Valpolicella 2014, Valpolicella Superiore Ripasso 2010 ja Valpolicella Amarone 2009 olivat kattava katsaus Valpolicellan alueen viineihin, mutta tarjolla olleista viineistä Recioto oli kuitenkin suosikkimme. Makean marjaisassa viinissä oli luumua ja kirsikkaa ja sen hapot ja sokeri olivat mukavassa tasapainossa.


Borgo Valentino
(Piemonte)
Valpolicella-setin jälkeen pääsimme Piemonte-setin ääreen. Borgo Valentinon Nebbiolo d'Alba 2014, Barbaresco 2013 ja Barolo 2011 olivat varsin mainioita, mutta Nebbiolosta tehty kuohuviini Pathos Vino Spumante Rosé yllätti hapokkuudellaan ja puolukkaisuudellaan. Emme ole ennen maistaneet Nebbiolo-skumppaa, mutta maistamme kyllä uudelleen, jos sellainen tulee vastaan.


Cantalici
(Toscana)
Piemontesta matka jatkui sujuvasti Toscanaan Cantalicin Chiantien ja supertoscanalaisten pariin. Ne olivat mainioita, ja muutaman vuoden kypsyttelyn jälkeen varmasti vielä mainiompia. Niiden lisäksi tarjolla ollut Vinsanto 2011 oli rusinaista, persikkaista ja aprikoosista ja kyllä, se upposi hyvin meihin makeiden viinien ystäviin.


Dea Rivalta
(Veneto)
Dea Rivata tarjosi kolmea Prosecco Superiore DOCG -laatuluokituksen proseccoa: Brut Convivio Rivalta, Extra Dry Incontri Rivalta ja Dry Millesimato Solitario Rivalta. Kaikki olivat erinomaisia, mutta suosikkimme vakavasti otettavista, kuivista ja omenaisista proseccoista oli Solitario.



Collaboratorio 
Viinien maahantuoja Collaboratorio esitteli useiden viinitalojen viinejä. Niistä voisimme mainita seuraavat (sekä pari historiallista faktoidia):

Ida Agnoletti (Veneto)
Recantina 2015
Kun Venetossa sijaitseva Treviso päätyi Ranskan haltuun 1800-luvun alussa, Napoleon käski tuhota kaikki Recantina-köynnökset. Syytä tähän ei tiedetä, mutta ilmeisesti hän ei vain pitänyt viinin mausta. Muutama köynnös kuitenkin säilyi ja 2000-luvulla niitä kloonattiin lisää. Ensimmäinen erä uutta Recantina-viiniä ei ollut kovin hyvää, mutta ajan myötä se kehittyi paremmaksi. Nyt voimme sanoa, että ainakin meidän mielestämme Napoleon oli väärässä.

Borgo Stajnbech (Veneto)
Refosco dal Pecundolo Rosso 2014
Refosco dal Peduncolo Rosson alkuperää ei tiedetä tarkasti, mutta sitä on viljelty Italiassa jo antiikin ajoista asti. Roomalainen kirjailija Plinius vanhempi ylisti rypäleestä tehtyä viiniä ja se oli myös keisari Augustuksen vaimon Livian suosikkiviini. Komppaamme.

Pietro de Conti (Veneto)
Päivän päätteeksi pääsimme vielä mukaan Pietro de Contin ex tempore-prosecco-tastingiin. Maistamamme PdC di Pietro de Conti Cartizze Dry 2015 (38,70 €) ja PdC di Pietro de Conti Cartizze Brut 2015 (38,70 €) ovat tuottajansa mukaan proseccojen "Grand Cru" - niiden laatuluokitus on Valdobbiadene Superiore di Cartizze DOCG eli ne on tuotettu reilun sadan hehtaarin kokoisella Cartizzen alueella Valdobbianen keskellä. Näissäkään proseccoissa päärynä ei dominoinut, vaan kuivassa maussa oli kypsää omenaa, sitrusta, kukkaisuutta ja jopa hieman mausteita.

PS. Pietro de Contin proseccoja pääsee maistamaan myös 10.-11.3.2017 Vanhalla ylioppilastalolla järjestettävässä La Dolce Vita -tapahtumassa. Tasting-liput ovat nyt myynnissä Decanterin verkkokaupassa.

PS 2: Prodalin pizza maistui hyvin viinien lomassa. Namnam.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Charles Heidsieck -tasting 8.2.2017

Viinipostin tammikuun uutiskirje kertoi, että helmikuun alussa olisi Charles Heidsieckin samppanjoiden tasting (18 €). Sinne siis! Paikkana oli Perelada-tastingista tuttu Le Petit Pastis. Tastingin pitäjäksi paljastui hurmaavalla skottiaksentilla puhuva Charles Heidsieckin toimitusjohtaja Stephen Leroux.

Charles Heidsieck perusti omaa nimeään kantavan samppanjatalon vain 29-vuotiaana vuonna 1851. Jos nimi kuulostaa tutulta, ei ihme: Heidsieckin klaani on myös kahden vanhemman samppanjatalon taustalla. Charlesin isosetä Florens-Louis Heidsieck perusti Heidsieck & co:n vuonna 1785, ja sittemmin talo jakautui Piper-Heidsieckiksi ja Heidsieck & Co Monopoleksi.





Heti samppanjatalon perustamista seuraavana vuonna Charles Heidsieck seurasi visiotaan ja suuntasi valloittamaan Amerikan samppanjamarkkinoita. Hän huolehtikin siitä niin perusteellisesti, että sai lempinimen "Champagne-Charlie". Yhdysvaltojen sisällissodan aikana liiketoimet kärsivät vakavia iskuja eikä diplomaattiselta selkkaukseltakaan vältytty, kun Charles Heidsieck pidätettiin vakoilusta epäiltynä vuonna 1862. Niinpä hän palasi Ranskaan pahasti velkaantuneena. Seuraavana vuonna onni kääntyi, ja uudelleen vaurastunut Charles Heidsieck pystyi muutaman vuoden kuluttua jatkamaan samppanjatalonsa toimintaa.

Myös viime vuosikymmeninä talo on kulkenut vuoristorataa. Vuonna 1986 Charles Heidsieck myi lähes yhtä paljon samppanjaa kuin Veuve Clicquot, mutta vain parikymmentä vuotta myöhemmin vuonna 2011 Rémy Cointreaun omistuksessa ollut talo oli jo lopettamisen partaalla. Sen osti ranskalainen luksustuotteisiin keskittynyt EPI, ja sen myötä talon toiminta on lähtenyt uuteen nousuun.

Tällä hetkellä Charles Heidsieck haluaa pysyä pienenä, mutta tunnistettavana tuottajana. Samppanjoiden tyyli on roteva ja paahteinen (melkein tekisi mieli sanoa "äijämäinen"), mikä selittyy pitkälti sillä, että viinien annetaan kypsyä rauhassa: esimerkiksi 40 % talon vakiosamppanjaan ja tyylinnäyttäjään Brut Réserveen käytetyistä varastoviineistä on keskimäärin 10 vuotta vanhaa.



Charles Heidsieck Rosé Réserve
(sekoitteesta 80 % on vuosikertaviinejä, joiden suhde on 1/3 Pinot Noir, 1/3 Chardonnay, 1/3 Pinot Meunier ja 20 % varastoviinejä, joiden suhde on 1/2 Pinot Noir, 1/2 Chardonnay)
Illan ensimmäinen samppanja oli hedelmäinen ja mausteinen rosé, jossa oli punaisia marjoja, mansikkaa ja mausteita. Lohenpunainen väri on hämäävän vaalea, sillä samppanja on roteva ja kermainen.

Charles Heidsieck Brut Réserve
(sekoitteesta 60 % on vuosikertaviinejä, joiden suhde on 1/3 Pinot Noir, 1/3 Chardonnay, 1/3 Pinot Meunier ja 40 % varastoviinejä, joiden suhde on 1/2 Pinot Noir, 1/2 Chardonnay)
Brut Réserve on meille tuttu jo monesta yhteydestä: se on hedelmäinen ja hyväksi havaittu Viking Linen laivan samppanja, jota tarjosimme viime vuonna blinien kanssa erilaisista samppanjalaseista. Samppanja ei pettänyt tälläkään kertaa, ja sitä on varmaankin haettava Viikkarilta vielä muutama pullo varastoon.


Charles Heidsieck Vintage Brut 2005
(60 % Pinot Noir, 40 % Chardonnay)
Illan ensimmäisessä vuosikertasamppanjassa on marsipaania, pähkinää ja kuivattuja hedelmiä, aprikoosia ja viikunaa. Kermainen ja hedelmäinen samppanja oli Jussin suosikki.

Charles Heidsieck Rosé Vintage 2006
(63 % Pinot Noir, 37 % Chardonnay)
(Charles Heidsieckin nettisivuilta ei vielä löydy tätä vuosikertaa, vain vuosikerta 1999.) Samppanjan maussa on puolukkaa, kirsikkaa ja viikunaa sekä hieman mausteita. Maukas ja aromikas rosé oli Marjutin mielestä illan toiseksi paras samppanja.

Charles Heidsieck Blanc des Millénaires 1995
(100 % Chardonnay)
Viiniin käytetyt rypäleet ovat peräisin viidestä kylästä (neljä Grand Cruta, yksi Premier Cru). Sen maku on pehmeä ja samettinen, aavistuksen mausteinen ja pähkinäinen, hunajainen ja vaniljainen, paahteisuudesta huolimatta kuitenkin raikas. Herkullinen ja tasapainoinen, Marjutin mielestä illan paras samppanja.

Maistoimme Blanc des Millénairesia Grand Champagne Helsingissä 2015 ja ihastuimme. Nyt Suomen ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden kanssa samaa vuosikertaa olevaa samppanjaa onkin pullo odottamassa seuraavaa mestaruutta. Blanc des Millénaires kypsyi kellareissa yli 15 vuoden ajan ja julkaistiin 2013, joten vuoden 2011 mestaruutta sillä ei olisi ehtinytkään juhlia. Onneksi samppanjalla on hyvä ikääntymispotentiaali, joten jos sitä ei korkata ensi toukokuussa joko mestaruuden kunniaksi tai lohduksi, sen voi siirtää taas vuodeksi viinikaappiin odottamaan.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Travaglini Gattinara 2011

Tämä postaus on osa suomalaisten viinibloggaajien tempausta, jossa arvioimme saman viinin samaan aikaan. Aiemmin olemme pohtineet yhdessä mysteeriviinin arvoitusta ja arvoineet Vylyan Pinot Noirin.  Linkit muiden osallistujien blogeihin ovat tämän postauksen lopussa.

Mikä viini?
Travaglini Gattinara 2011 (Gattinara DOCG, Piemonte, Italia; 100 % Nebbiolo; 23,90 €)

Minkä kanssa nautittu?
Pasta bolognese

Mitä etiketti lupaa? 
Iän myötä pehmenevää vadelmaa

Mitä rypäle lupaa?
Nebbiolo: orvokkeja, tervaa, villejä yrttejä, kirsikoita, vadelmia, tryffeliä, tupakkaa ja luumua, kukkia, ruusua

Viini muualla 
Travaglini

Muuta
Piemonten alueella Italiassa sijaitsevalle Gattinaran kunnalle myönnettiin DOC-status vuonna 1967 ja DOGC-status vuonna 1990. DOGC Gattinara -laatuluokituksen saadakseen viini on tehtävä Nebbiolo-rypäleestä , johon saa sekoittaa enintään 10 % Bonarda di Gattinaraa tai 4 % Vespolinaa. Viini kypsyy tammitynnyreissä vuoden (tai kaksi, jos kyseessä on riserva-viini) ja kaksi vuotta pulloissa ennen myyntiin tuloaan. Travaglini Gattinara on kypsynyt kolmen vuoden ajan, joista kaksi vuotta slovenialaisissa tammitynnyreissä ja sen jälkeen kolme kuukautta pullossa.

Kommentit

M: Viinin hieman rusertava, läpikuultava punainen väri tuo mieleen vadelma- tai pihlajanmarjahyytelön. Kypsä vadelmaisuus jatkuu tuoksussa, jossa on lisäksi makeita mausteita, luumua, kirsikkaa ja nahkaa sekä hieman paahteisuutta. Viinin maku on kuiva, marjaisan mausteinen, keskitäyteläinen ja puolukkaisen hapokas. Tanniinit ovat napakat, mutta eivät kovin voimakkaat. Kielelle jää mausteita, kirpeitä marjoja, nahkaisuutta ja aavistus kuivaa mineraalisuutta. Mikään runsas pihviviini tämä ei ole, mutta tomaattisen pasta bolognesen kanssa viini sopi hapokkuutensa ansiosta hyvin - jos pizzaviiniin haluaisi investoida parikymmentä euroa, niin tämä olisi varmasti hyvä vaihtoehto siihenkin. Ehkä muutama vuosi jemmassa voisi tehdä viinille myös hyvää. Rustiikkinen, tiukka ja tyylikäs viini saa arvosanaksi +.

J: Viini on väriltään ruskeaan vivahtavan punainen. Tuoksussa on nahkaa, kirsikkaa, vadelmaa ja yrttisyyttä. Pitkä ilmaantuminen muuttaa tuoksua makeammaksi, jolloin kirsikkaisuus vähenee ja tilalle tulee luumua. Maku on hapokas ja kirsikkainen, jälkimaussa on vadelmaa, mausteisuutta ja hieman luumua. Tanniineja on vähän. Ilmaantuminen pehmentää maun hapokkuutta jonkin verran. Viini kannattaa avata ainakin puolta tuntia, mieluiten tuntia ennen sen nauttimista. Pasta bolognesen kanssa viini sopi hyvin. Pizza tai briejuusto sopisi tälle myös seuraksi. Tanniineja ei kuitenkaan ole tarpeeksi pihviä varten. Hyvä Nebbiolo, arvosanaksi annan +.

PS. Travaglinin erikoisen mallinen pullo kehitettiin vuonna 1958. Lue lisää.

Muut osallistujat (suorat linkit päivitetty klo 12.30)
Copatinto
Pullon henki
Rypäleistä viis!
Viinihullun päiväkirja
Viinikartta
Viinikupla
Wine and Finland
Wineserver

lauantai 11. helmikuuta 2017

Jussi by Botter Organic Zinfandel 2015



Mikä viini?
Jussi by Botter Organic Zinfandel 2015 (IGT Puglia, Apulia, Italia; 100 % Zinfandel; 11,99 €) - luomu!

Minkä kanssa nautittu?
Braciole-liharullat ja risotto

Mitä etiketti lupaa? 
Zinfandeliksi brändättyä luomu-Primitivoa Apuliasta

Mitä rypäle lupaa?
Zinfandel: ryhdikäs ja hedelmäinen, pehmeä ja makea tai mausteinen ja tanniininen, vaihtelee alueen mukaan; punaisia marjoja, vadelmaa, karhunvatukkaa, anista, pippuria

Viini muualla 
Solera Finland

Kommentit

M: Ostin Jussille joululahjaksi Botter-viinitalon Jussi by Botteria ihan nimen takia - ajattelin, että Zinfandeleiden/Primitivojen ystävälle nimikkoviini voisi olla kiva lahja. Pullo on koristeltu Jussi-kuosilla, mutta Etelä-Pohjanmaalle meillä ei ole kytköksiä, joten siltä osin viinin brändäys menee meillä ihan hukkaan.

Viinin väri on tumma, hieman sinertävä punainen. Sen tuoksu avautuu ilmautumisen myötä, aluksi se on lähinnä vain marjainen. Makean marjaisuuden, karpalon ja melkein hyytelöisen herukan lisäksi tuoksussa on ajan myötä yhä hallitsevammin vaniljaa, mausteita sekä hieman pippuria ja nahkaa. Tuoksusta tulevat mieleen hedelmäkarkit, vadelmaveneet tai viinikumit. Viinin maku on hapokas, tanniinit ovat pehmeät ja tuntuvat pienenä ohimenevänä nipistelynä ikenissä. Maku on keskitäyteläinen, marjainen ja pippurinen, alkoholi (13,5 %) tuntuu pienenä pistävyytenä. Jälkimaku on marjainen ja mausteinen. Sellaisenaan hieman mehumainen viini toimii ruoan kanssa hyvin, sen hapokkuus sopii risoton juustoisuuden ja kypsien, mehukkaiden liharullien kanssa mainiosti. Arvosanaksi viini saa 0.

J: Viini on väriltään syvän tummanpunainen. Tuoksu on voimaakkaan vaniljainen. Sen lisäksi tuoksussa on mustaherukkaa ja boysenmarjaa sekä hieman tummaa suklaata. Ilmaantumisen myötä vaniljaisuus pehmenee ja tuoksuun tulee tummaa marjaa. Maku on hapokas, pippurinen, mustaherukkainen ja karpaloinen. Tanniineja on vähän. Vanilja tulee vahvasti esiin jälkimaussa, jossa on myös boysenmarjaa ja pippuria. Rasvaisen risoton kanssa viini toimi hyvin, samoin braciolen kanssa. Kyllä tämä ihan maistuva joululahja oli. Arvosanaksi annan 0, eli laatu vastaa hintaa.


Braciole-liharullat (4 kpl)


n. 500 g naudan ulkofilettä (tai vastaavaa)
n. 70 g pekonia (puoli pakettia)
80 g parmesaania
persiljaa
basilikaa
2 valkosipulin kynttä 
1 sipuli
suolaa, pippuria
kastikkeeseen lihalientä, sipulia ja tomaattimurskaa

Leikkaa liha ohuiksi siivuiksi (4 kpl), nuiji kevyesti. Raasta parmesan. Pilko pekoni, sipuli, valkosipuli persilja ja basilika. Sekota täytteen ainekset, mausta suolalla ja pippurilla. Levitä täyte lihalle, kääri rullalle ja kiinnitä langalla tai hammastikuilla. Ruskista rullat pannulla ja hauduta tomaattimurskalla ja sipulilla maustetussa lihaliemessä kypsäksi (n. 20-30 minuuttia tai sen aikaa, kun risotto valmistuu).

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Eiran Juomat Karpalo Stout Talviolut



Mikä olut?
Karpalo Stout Talviolut (Eiran juomat yhteistyössä Maku Brewingin kanssa)
Oluttyyppi: Stout
Valmistusaineet: maustettu karpalomehulla
Alkoholia: 6,0 %
Katkeruus: 24,5 EBU
Väri: 164 EBC
Kantavierre: 12,6 °P
Hinta: 4,98 € Alkossa

Mitä etiketti lupaa?
Kuiva, hedelmäinen, pehmeän karpaloinen, paahteinen ja hapan

Mitä oluttyyppi lupaa?
Stout on tumma pintahiivaoluttyyppi, jonka valmistamisessa käytetään paahdettua, mallastamatonta ohraa. Stoutissa on usein paahteisuutta, suklaata, kahvia ja lakritsaa.

Kommentit

M: Vähän pliisu, mutta hyvää. Karpalon huomaa maussa.

J: Olut on väriltään hyvin tummanruskea, lähes musta. Beigeä vaahtoa muodostuu kaadettaessa vähän. Tuoksussa on paahteisuutta, kahvia ja karamellisuutta. Karpaloa ei tuoksussa juurikaan ole. Maku sen sijaan on voimakkaan karpaloinen, siinä on myös vähän paahteisuutta. Jälkimaussa on aluksi tummaa suklaata ja karpaloa. Jonkin ajan kuluttua jälkimakuun tulee myös kahvista katkeruutta. Sellaisenaan juotuna olut ei ole kovin kummoista, mutta se saattaisi sopia makean suklaakakun kanssa. Ei mitenkään erityinen olut, arvosanaksi annan 0.

lauantai 4. helmikuuta 2017

Viktoriaaninen seikkailu

Malbec-maistingin merkeissä viimeksi kohdannut raatimme suuntasi viktoriaaniselle* seikkailulle.

Viktoriaanista aikakautta (1837-1901) pidetään brittiläisen imperiumin huippukautena. 1600-luvulla alkunsa saanut imperiumi oli aikakauden lopussa laajimmillaan: se oli pinta-alaltaan maailman suurin ja siihen kuului jopa neljännes koko maailman väestöstä.




Seikkailumme otti kuitenkin vauhtia imperiumin kilpailijan Ranskan puolelta, sillä brittiläisen viinin nousukausi on alkanut vasta viime aikoina. Arkeologisten löytöjen mukaan Isossa-Britanniassa kyllä viljeltiin viiniä jo kaikkialle ehtineiden muinaisten roomalaisten (ja ilmeisesti suotuisamman ilmaston) aikaan, mutta uusi nousu on alkanut vasta äskettäin: kun 1960-luvulla viiniä viljeli vain pari urheaa yrittäjää, vuonna 2015 viinitiloja oli 133 ja ne tuottivat yhteensä noin viisi miljoonaa pulloa viiniä.

Bouché Père & Fils Cuvée Millesime 1998
(50 % Chardonnay, 50 % Pinot Noir)
Siispä allons-y! Illan isännän kellaristaan kaivama alkusamppanjamme Bouché Père & Fils Cuvée Millesime 1998 oli kullankeltaista, herkulliseksi kypsynyttä, paahteista, pähkinäistä ja omenaista. Täyteläistä makua piristi pieni sitruksisuus.



Illan viinit olivat brittiläisen imperiumin eri puolilta ja ne maisteltiin tuttuun tapaan sokkona.

Te Kairanga Runholder Pinot Noir 2014
(100 % Pinot Noir; Martinborough, Uusi-Seelanti; 19,99 €)
Hienoja Pinot Noireja tuottava Uusi-Seelanti oli Britannian siirtomaa vuosina 1840-1907. Sen jälkeen maa oli itsehallinnollinen dominio (1907-31), ja vuodesta 1931 lähtien se on ollut itsenäinen Kansainyhteisön jäsenmaa.
Martinboroughin alueelta tuleva Te Kairanga Runholder Pinot Noir 2014 oli niin tumma ja täyteläinen, että kukaan raatilainen ei arvannut sen rypälettä oikein, vaikka iltojen ensimmäinen viini on hyvin usein ollut juuri Pinot Noir. Viinin tuoksussa oli makeahkoa, melkein hilloista marjaa, karpaloa, nahkaa ja eukalyptusta. Sen maku oli hapokas, tuoksun mukaisesti lähes hilloisan marjaisa, puolukkainen ja karpaloinen sekä pippurinen.

Mount Hermon Red 2014
(Cabernet Sauvignon, Merlot, Cabernet Franc, Petit Verdot, Malbec; muut maat; 11,99 €)
Viinin tuottaja Golan Heights Winery sijaitsee Galileassa Golanin kukkuloiden alueella, jonka Israel valloitti Syyrialta kuuden päivän sodassa vuonna 1967 ja liitti itseensä vuonna 1981. Liitosta ei ole tunnustettu kansainvälisesti, joten viinin alkuperämaa on Alkossa (ja Systembolagetissa) poliittisesti korrektisti "muu". Vuosina 1922-47 alue oli Palestiinan brittiläinen mandaattialue. Viktoriaanisella aikakaudella alue kuului vielä Osmanien valtakuntaan.
Toisen viinin tuoksu oli makean marjaisa, hilloinen sekä mausteinen. Sen maku oli keskitanniininen, makea, karhunvatukkainen ja boysenmarjainen. Jälkimaku oli mausteinen. Tumman marjainen viini ei tehnyt niin suurta vaikutusta kuin ensimmäinen, mutta tuntui mukavalta perusviiniltä.

KWV Earth's Essence 2015
(100 % Pinotage; Etelä-Afrikka; 14,90 €)
Britit valloittivat Etelä-Afrikan alueista ensimmäisenä Kapmaan vuonna 1795 ja laajensivat alueitaan vähitellen. Viktoriaanisen aikakauden jälkeen siirtomaista muodostunut Etelä-Afrikan union oli Uuden Seelannin tavoin dominio vuosina 1901-31 ja sen jälkeen itsenäinen Kansainyhteisön jäsenmaa. Vuonna 1961 Etelä-Afrikan unioni erosi Kansainyhteisöstä ja Etelä-Afrikan tasavalta syntyi.
Illan kolmannen viinin olisi pitänyt olla tuoreessa muistissa, olimmehan juuri maistaneet sitä Basen viiniklubin KWV-tastingissa. Kummasti se oli kuitenkin unohtunut ja niinpä pohdimme, mikä yrttinen ja eukalyptuksinen viini laseissamme oikein onkaan. Sen kuivassa tuoksussa oli marjoja, nahkaa ja kumia, maussa makeaa marjaa, mustaherukkaa, hieman yskänlääkettä, lakritsaa ja tervapastillia. Rooiboksella ja hunajapensaalla terästetty Earth's Essence oli aluksi illan isännän suosikki.

Penfolds Kalimna Bin 28 Shiraz 2014
(100 % Shiraz; Australia; 27,90 €)
James Cook julisti Australian Ison-Britannian omaisuudeksi vuonna 1770. Australiaan kuljetettiin vankeja vielä 1800-luvulla, mutta sinne muutti myös vapaaehtoisesti siirtolaisia varsinkin vuoden 1850 kultakuumeen ansiosta. Muuten Australian historia noudattaa tuttua kaavaa: Australian osavaltioista muodostunut Australian kansanyhteisö oli dominio vuosina 1901-31 ja itsenäinen Kansainyhteisön jäsenmaa vuodesta 1931 alkaen.  
Viimeisen viinin kuivahkossa tuoksussa oli kypsää tummaa marjaa, nahkaa ja mausteita. Tuoksua myötäilevä maku oli täyteläinen ja robusti. Tumma viini oli mausteinen (kahvia ja tummaa suklaata), tumman marjainen (mustaherukkaa ja luumua) ja pippurinen. Tanniinit olivat pehmeät, mutta huomattavissa. Pieni kypsyminen tekisi tälle viinille hyvää, jos sitä suinkin malttaisi säilöä. Penfolds Kalimna Bin 28 Shiraz oli kaikkien muiden raatilaisten suosikkiviini - ja illan isäntäkin muutti mielipidettään myöhemmin.

* Ei nyt takerruta pieniin historiallisiin epätarkkuuksiin, eihän?

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Ruosniemen Panimo Parlamentaarikko Dubbel



Mikä olut?
Parlamentaarikko (Ruosniemen panimo)
Oluttyyppi: Dubbel
Alkoholia: 6,9 %
Katkeruus:  43 EBU
Väri: 89,9 EBC
Kantavierre: 17,7 °P
Hinta: 4,70 € Alkossa

Minkä kanssa nautittu?
Sellaisenaan

Mitä panimo lupaa?
Tummanruskea, makeahko ja belgihiivaisen hedelmäinen dubbel.

Mitä oluttyyppi lupaa?
Dubbel on vahva pintahiivaolut, joka oli alun perin luostariolut. Dubbel-nimitys ei ole suojattu lailla kuten Trappist, joten sitä voivat käyttää muutkin kuin luostaripanimot. Dubbelit ovat yleensä tummanruskeita ja niissä on maltaisuutta, hedelmäisyyttä ja hiivaisuutta.

Kommentit

M: Maistuu oluelle.

J: Olut on sameaa ja punertavan ruskeaa. Beigeä vaahtoa muodostui kaadettaessa vähän. Heti avaamisen jälkeen oluessa oli vahva hiivan tuoksu, joka heikkeni nopeasti. Tuoksussa on maltaisuutta, kuivattua hedelmää, karamellisuutta, hiivaa ja vähän ruisleipää. Maku on karamellinen, ruisleipäinen ja kuivahedelmäinen, mukana on jopa vähän luumua. Jälkimaussa on lakritsaa. Hiilihappoa on kohtuullisesti. Mainio dubbel, joka pärjää belgialaisillekin kilpailijoille. Arvosana +.