Adventtikalenteri - 1. adventti: Ravintola Perhon kausioluet

Perinteisen joulukalenterin sijasta Loppasuilla on tänä vuonna adventtikalenteri, jossa vertaillaan sunnuntaisin kahta tai useampaa olutta keskenään. Ensimmäisenä adventtina vertailussa ovat ravintola Perhon panimon kausioluet, joihin Jussi pääsi tutustumaan samalla uusien Wasted-oluiden kanssa.

Molemmat Perhon oluet ovat pintahiivaoluita.



Ensimmäinen olut on Perhon Joulu (5,7 %), joka on maustettu piparkakkumausteilla, katajanmarjalla ja hunajalla. Väriltään olut on syvän tummanruskea, lähes musta. Tuoksussa on piparkakkumausteita, erityisesti neilikkaa sekä tummaa suklaata. Myös maussa on piparkakkumausteita, joista korostuu kaneli. Maku on myös luumuinen, ruisleipäinen ja kahvisen paahteinen.

Toinen olut on Perhon Kataja-karpalo (5,8 %), joka on nimensä mukaisesti maustettu katajalla ja karpalolla. Tuoksu on lähinnä havuinen, karpaloa on mukana vain vähän. Niiden lisäksi tuoksussa on aavistus greippiä. Katkerahkossa maussa karpalo maistuu sen sijaan enemmän havun jäädessä sivuosaan.

Näistä kahdesta oluesta Perhon Joulu oli Jussin suosikki, vaikka aluksi oluen piparkakkumausteisuus tuntui hieman liian voimakkaalta. Perhon Joulu sopii vaikka sellaisenaan jälkiruoaksi, Kataja-karpalo käy puolestaan paremmin ruokajuomaksi. Molempia oluita saa ravintola Perhosta sekä 0,5 l tuoppeina (7,5 €) että 0,25 l maisteluannoksina (3,75 €).