Old World Wines 2017

Old World Wines -tapahtuma järjestettiin Vanhalla ylioppilastalolla toisen kerran, ja saimme kutsun tapahtumaan blogin kautta. Viime vuonna emme valitettavasti päässeet paikalle, mutta tänä vuonna korjasimme tilanteen. Tässä poimintoja tarjolla olleista viineistä.

Koska kyseessä oli vanhan maailman eli käytännössä Euroopan viineihin keskittyvä tapahtuma, odotettavissa oli tietenkin samppanjaa - ja samppanjasta emme koskaan kieltäydy.

Ensimmäisenä maistettavaksi päätyi Paul Goerg Premier Cru Brut 2007, tyylikäs Blanc de Blancs, jonka paahteisuus ja mineraalisuus sekoittuivat hyvin sitruksiseen hapokkuuteen ja pieneen mausteisuuteen.

Tribault-Schloesserilta maistoimme kaksi samppanjaa: Tribaut Blanc de Chardonnay Brut NV (34,80 €) oli jopa hieman hunajainen, paahteinen, sitruksinen ja omenainen, Tribaut Brut Nature NV (30 % Pinot Noir, 35 % Chardonnay, 35 % Pinot Meunier; 32,89 €) samankaltainen, mutta nimensä mukaan kuivempi ja sen myötä hapokkaamman tuntuinen. Kolmenkympin hujakoilla pyörivä hintakin tuntui kohtuulliselta.

Gaston Collard Bouzy Grand Cru Champagne Brut (90 % Pinot Noir, 10 % Chardonnay; 48,93 €) tarjosi rapsakkaa omenaa ja sitrusta, hieman mantelia ja mineraalisuutta.

Vve Fourny & Fils Blanc de Blancs Champagne Brut Nature 1er Cru NV (42,59 €) oli oikein miellyttävä tuttavuus: hedelmäisyyttä riitti ananaksesta päärynään ja vihreään omenaan, niiden lisäksi aromeissa oli pähkinää ja paahteisuutta ja tietenkin kuivaa sitruksista hapokkuutta. Tätä suosittelemme jatkossa kuivien samppanjoiden ystäville.

Alkon valikoimissa ei ole kaikkia tarjolla olleita viinejä, joten ravintoloista voi yrittää bongata ruokaviineikseen esimerkiksi seuraavat rotevat ja omenaiset samppanjat: Henri Goutorbe Cuvée Millesime Brut 2007 (75 % Pinot Noir, 25 % Chardonnay) tai Philippe Gamet Brut Sélection Blanc de Noirs NV (60 % Meunier, 40 % Pinot Noir).

Samppanjoiden lisäksi tarjolla oli muitakin kuohuviinejä. Prosecco-rintamalla meitä ilahdutti suuresti kuiva ja ryhdikäs La Gioiosa Cartizze Prosecco di Valdobbiadene. Perus-proseccoja runsaammassa skumpassa oli päärynän sijaan kukkaisuutta, kypsää hedelmää, omenaa ja persikkaa. Loistava kuohuviini.

Cavazza Prosecco (11,98 €) oli raikkaan hapokas prosecco, jonka aromeissa oli limeä ja vihreää omenaa. Kivaa ja kepeää juotavaa.

Myös Cava-puolella oli iloisia yllätyksiä. Castell Sant Antoni Gran Reserva 2010 (40 % Xarello, 25 % Macabeo, 20 % Parellada, 15 % Chardonnay) oli mainio Gran Reserva -cava, jossa paahteisuus, omena, sitrus ja makeat mausteet olivat sopivalla tavalla tasapainossa.

Domaine François Schmitt Crémant d’Alsace Blanc de Noirs NV oli hapokas, omenainen ja paahteinen. Se pärjäisi varmasti vertailussa edullisempiin samppanjoihin.

Guru Branco 2015 (34,98 €) on peräisin 50 vuotta vanhalta palstalta ja se on sekoitus paikallisia rypäleitä Viosinhoa, Rabigatoa, Codega do Larinhoa ja Gouveioa. Viinin aromeissa oli sitrusta, mineraalisuutta, greippiä ja hieman vaniljaa. Mielenkiintoinen, erilainen valkoviini.

Quevedo Ruby Portin (25,73 €) tuoksussa oli kypsää marjaisuutta, vadelmaa, kypsää kirsikkaa ja luumua. Makea maku toisti tuoksun aromeja. Viini sopisi juotavaksi sellaisenaan tai esimerkiksi juustojen kanssa.

Ribeira Sacran alueelta tuleva Regina Viarum Mencia 2016:n (100 % Mencia; 15,89 €) tuoksussa oli kypsiä punaisia marjoja, mustikkaa, paahteisuutta ja mausteisuutta. Keskitanniininen maku myötäili tuoksua, mutta mukana oli myös luumua ja kahvisuutta.

La Magia Brunello di Montalcino 2012:n (55,77 €) tuoksu oli tumman marjainen, nahkainen ja mausteinen. Maussa oli tummaa marjaa, pippurisuutta ja yrttisyyttä. Vaikka tämä viini oli jo nyt hyvää, sitä kannattaisi kypsyttää vielä muutama vuosi.

Steininger-illallisella tutustuimme Steiningerin kuohuviin ja iloksemme Old World Winesissa oli tarjolla saman tuottajan valko- ja punaviinejä.

Steininger Riesling 2016 (13,48 €) tarjosi hapokkuutta, mineraalisuutta, vihreää omenaa ja sitrusta. Oikein hyvä Riesling omassa hintaluokassaan.

Steininger Reserve Steinhaus Riesling 2015 (24,89 €) muistutti aromeiltaan Steininger Riesling 2016:a, mutta oli kehittyneempi. Sekä viinin tuoksussa että maussa oli hedelmäisyyttä, kypsää omenaa ja hieman aprikoosia.

Steininger Reserve Loisiumweingarten Grüner Veltliner 2015:n (17,99 €) tuoksussa oli vihreää omenaa, limeä, kukkaisuutta ja mineraalisuutta. Maku oli hapokas, valkopippurinen ja kevyesti trooppisen hedelmäinen. Tälle viinille ainoa oikea ruokavalinta olisi tietenkin Wiener Schnitzel, mutta se sopisi myös kalaruoille.

Steininger Zweigelt 2015:n (17,49 €) tuoksussa oli kirsikkaa, punaherukkaa ja mustaherukkaa. Keskitäyteläinen maku toisti tuoksun aromeja, lisäksi siinä oli myös mausteisuutta. Tämä viini sopisi riistalle tai porolle.

Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tähän loppuun vielä 7 000 sanan kooste:

Summa summarum
Hieno tapahtuma, mielenkiintoisia viinejä, liian vähän aikaa. Ensi vuonna (toivottavasti) uudelleen!